Shadowlands

Paluu Kulotiin

Mikä meni hyvin, mikä huonosti

Välitön uhka on ohitse. Vaikka diplomatiaan käytetyt tunnit eivät täysin tuottaneetkaan tulosta, niin välitön uhka on ohitse. Siihen ajatukseen keskityin paluumatkallamme suurelta tornilta. Matkamme sisälsi monia mutkia ja vaikeuksia – aluksi emme edes löytäneet kunnollista reittiä kaupungin läpi liittolaisiemme luo. Mutta kuten Maerah kertoi, viimeisen kerran kun hänet näin, hiisikylässä oli tapahtunut jo viime käyntimme jälkeen suuria muutoksia. Ei ollut mikään ihme, ettemme yhyttäneet tuttuja vartioita.

Jouduttuamme lopulliseen pattitilanteeseen varsin epämiellyttävän Karhun kansalaisen kanssa Thorean tuli tulokseen etteivät diplomatian keinot enää riittäneet. Ratsastaessamme tiesulun lävitse, väistellen varsijousen vasamia, sydäntäni kouraisi häivähdys siitä, että kaikki olisi menetetty. Kuitenkin, kuin suuremman voiman ohjaamana, ratsastettuamme kirjaimellisesti huteran seinän lävitse kohtasimme ystävällismielisiä Bushi-sotureita, jotka piilottivat meidät. Eräs heistä saattoi antaa henkensä pakenemisemme edestä, rauha hänen sielulleen jos näin on. Kuulimme talosta lähtiessämme lähinnä taistelun meteliä sekä aggressiivista kielenkäyttöä.

Käytin ensimmäistä kertaa elämässäni valeasua, Bushien johdattaessa meitä syvemmälle kaupunkiin. Se oli uskalias liike, mutta jopa Lily sekä vuohensa kulkivat verkkaista tahtia kohti Taivaallisten tornia kaupungin keskustassa. Lähemmäksi päästyämme huomasimme sen olevan suljetun muurin ympäröimä, ainokaisten sisäänkäyntien jääden muurin kolmeen suurehkoon sivutorniin. Ylitimme avoimen kuolemanloukun muurin ulkoseinällä yöllä, harhautuksen turvin, taistellen tiemme muurin toiselle puolelle vihollisbushien ja hiisien lävitse. Tietämättä yhtään mitä odottaa, toivoen haasteen esittämisen olevan vielä vaihtoehto, painauduimme muurin sisäoven lävitse, löytääksemme itsemme kasvotusten suurehkon ja monipuolisen vihollisarmeijan kanssa.

Tavoitteemme siinti jo näköpiirissämme, Kulotin suuren tornin noustessa kohti taivaita edessämme. Silti se tuntui kaukaiselta haaveelta, ottaessamme vastaan aallon toisensa jälkeen vihollisemme jalkaväkeä, pilviä varsijousen vasamia sekä maagisia iskuja. Varsinkin Karhun Kansan shamaanit ja Kulotin maagit tekivät taistelustamme niin haastavan. Tyhjästä taiottuja vasamia lensi erehdyksettä niskaamme, öljyläikkiä ilmestyi jalkoihimme ja osa vihollisistamme muuntautui kesken taistelun suuriksi susiksi, ja jatkoivat taistelua kaikin voimin. Päivä oli pitkä, tunsin oloni loppuunpalaneeksi enkä kaivannut mitään niin paljon kuin kunnon yöunia. Silti, meidän osaltamme taistelu jatkui. Muistan nähneeni taistelukentällä julman suurhiiden, jolla oli pitkä seiväsmäinen ase. Hän oli nopeampi kuin huomasinkaan, ja silmissäni sumeni. En ole varma, kuinka kauan olin muissa maailmoissa, mutta lopulta avatessa silmiäni Lily oli kumartuneena yläpuolelleni, ja oloni alkoi kohentua. Yö ei kuitenkaan ollut suinkaan ohi.

Suorimman uhan taltutettuamme olimme kaikki levon tarpeessa, mutta paikkaa vailla. Vihollisleirin keskellä olimme hyvin uhatussa tilanteessa puhumattakaan vielä keskeneräisestä tehtävästämme. Päätimme tutkia suuren tornin, toivoen ratkaisun olevan lähellä. Parannettuamme toisiamme lähes viimeisillä resursseillamme lähestyimme tornia ja aloimme kavuta sen uhkaavia portaita. Matkamme ylös oli vaiheeton, kunnes pääsimme korkealla sijaitsevalle tasanteelle, jota koristi avoin, spiraalimaisilla halkeamilla hyvin vaikeakulkuiseksi tehty keskusta ja sen ytimessä riimuin koristeltu jalusta. Jalustalla paikkaansa piti kutsuva, jollain tutulla tavalla sykehtivä, valtava kristalli. Huoneen keskustassa meditoivat Kulotin päämaagit, joiden piiri oli asettunut torniin. He kertoivat pitävänsä paikkaa myös pyhänä, ja antoivat Thoreanin lähestyä kristallia sillä ehdolla, ettemme aiheuttaneet pyhäinhäväistystä. Päästyään suurella vaivalla uhkaavien halkeamien välistä, hän pystyi lukemaan jalustan riimuja, jotka olivat ilmeisesti kääpiöiden tekoa. Sillä aikaa maagien keskustellessa kanssamme he kertoivat tietävänsä kylän päällikön sijainnin, mutta heillä oli sen paljastamiselle ehtonsa. Neuvottelimme asiasta aikamme, mutta tunsin ainakin kanssani keskustelleen maagin tarkoitusperät hyviksi ja pääsimme sopimukseen. He halusivat kylän päällikön kuolevan attentaatin kautta, ilman haastetta, jotta kaupungin valta siirtyisi heidän piirilleen. Noustessaan johtoon he pyrkisivät myös diplomatiaan Valkovuonojen kanssa ja kauppaan selviytymistarvikkeista, ja vastentahtoisesti he lupasivat myös avata meille käynnin torniin myöhemmällä ajalla, kunhan emme häpäisisi sitä.

Poistuessamme tornista päätin tutkia huonetta magian keinoin, ja lukuloitsuni paljasti kristallin hyvin maagiseksi, jopa eläväksi. Siitä huokui musertavan vahva nekromantinen aura, mutta sen vaikutelma ei ollut niinkään arkaainen tai jumalainen, vaan mielenvoiman kaltainen, ikään kuin killamme toisella kääpiöllä Hrothgarilla. Mikä sen tarkoitus sitten lieneekin, yksi asia oli minulle hyvin selvä – kukaan elossa oleva maagi ei kykenisi tällaista kristallia valmistamaan.

Alas tultuamme kaipasimme kipeästi lepoa, ja päätimme uhmata kohtaloa ja nukkua vartion suojaamana tornin juurella, sen muurien sisällä. Saimmekin pari tuntia unta mieheen, mutta se ei ollut lähelläkään loitsujeni palautumiseen tarvittavaa määrää. Vartiovuoroa vaihtavat maagit herättivät meidät läsnäolollaan, ja usuttivat meitä ulos pyhästä tornista tehtäväämme suorittamaan. Aiemmin he olivat neuvoneet meidät tutkimaan tornin läheistä Taivaallisten rakentamaa taloa, jossa päällikkö kuulemani mukaan piti majaansa. Ammuimme pian katolla odottaneet jousihiidet, ja Rokin unikäärön avulla pääsimme pian talon ainoasta ovesta sisään. Sisällä meitä odotti useampi bushi, joista hankkiudiumme vähä vähältä eroon, mutta myös jotain paljon karmeampaa. Huomasimme pian, ettei Poek Musta ollut pysynyt toimettomana viime näkemämme jälkeen.

Päädyimme huoneeseen, jossa näimme örkkipäällikön ja molemmin puolin suuret turkiskasat. Minkäänlaiset neuvottelut jäivät lyhyeen taistelun pian alkaessa ja päällikön yrittäessä heittää minua pöydällään. Sitten, kauhuksemme, molemmin puolin huonetta sijainneet turkiskasat alkoivat liikkua, ja lyödä seuruettamme pitkillä kuolleilla käsivarsillaan. Ne olivat selvästi epäkuolleita, ja vielä suuremmaksi murheeksemme ne myös räjähtivät kuollessaan, aiheuttaen kaikille ympärillään saastaista, epäpyhää vahinkoa. Olimme Thoreanin kanssa pian henkihieverissä, ja käytin viimeiset resurssini hänen parantamiseensa edes puolikuntoiseksi. Roki joi jonkun erikoisen juoman, ja kasvoi näiden suurten zombien kokoisiksi ja räjähti seinän läpi suoraan Poekin kimppuun. Örkki oli kuitenkin pian häntä vastassa, Poekin nauraessa sairaasti ja tehdessä jälleen pakoaan. Lilyn lähtiessä hänen peräänsä Thoreanin kanssa Roki läimäytti viimeisen suuren zombin maahan ja haastoi örkkipäällikön.

Kaksintaistelu oli intensiivinen ja lyhyt. Tappavan tarkat nyrkiniskut heiluivat puolin toisin, mutta lopulta ystäväni oli ensimmäinen, joka tippui. Loppuunpalaneena ja täysin uupuneena en kyennyt muuta kuin antaa hänelle ensiapua, ja suojella häntä tajuttomana keskellä viholliskaupungin ydintä. Örkkipäällikön yhtäkkiä paetessa paikalta kuulin ympäriltäni taistelun ääniä ja Lilyn kiihtyneen huudahduksen. Pian hän tulikin kulman takaa luokseni, ja pyysin häntä lähtemään pahoin vahingoittuneen päällikön perään ennen kuin kaikki olisi menetetty. Hän varoitti minua suuresta epäkuolleesta pedosta suunnassa, josta oli tullut, joten varovasti sitä lähestyen kanavoin pyhää energiaa ja käskin sitä pysymään loitolla itsestäni ja haavoittuneesta toveristani. Palatessani Rokin luo hänen kasvuloitsunsa oli päättynyt, ja aloin siirtämään häntä talon ovea kohti, toivoen kohtaavani eri teille juosseet liittolaiseni. Ulkona minua odotti erikoinen näky.

Talon ulkopuolella, sen ikkunan juurella, näin Thoreanin tajuttoman Poek Mustan ruumiin yläpuolella, nostaen kirveensä päänsä ylle, mestaten mustan maagin siinä hetkessä Kulotin muurien sisään. Vieressään hänellä oli Lily, joka muistaakseni hihkui “osuneensa siihen, osuneensa siihen”. Pienemmän muurintornin ovilla, joista olimme saapuneet, näin pian Maerahin ruumiin makaamassa myös päättömänä, ja Kulotin maagit kiirehtimässä Taivaallisten tornille minkä kerkesivät. Sen huipulta kuulimme pian julistuksen maagilta, joka oli puhunut piirin puolesta meille aiemmin. Kulot oli nyt heidän, hän kajautti, nostaen sekä örkkipäällikön että Maerahin irrotetut päät korkealle ilmaan ja viskaten ne kaikkien nähtäväksi maahan. Ympäröivä joukko hurrasi toisaalla, ja poistui vaitonaisena toisaalla. Koko illan ja yön taisteltuamme tilanne oli siis ohi, ja kuolleena makasivat niin Poek Musta, Whitefordia hänen kanssaan uhannut örkkipäällikkö Orgash sekä liittolaisemme Maerah.

Kysyttyämme tietä ohikulkevalta Bushilta saimme ohjeet seurata häntä Dokuxzin luo. Hän majaili maanläheisessä turkiksia täynnä olevassa talossa kaupungin sisäosissa. Hän kertoi talon kuuluneen kaatuneelle soturille, eikä kukaan etsisi meitä sieltä ennen puolta päivää. Sinne siis jäimme vihdoin lepäämään, ja pohtimaan yön tapahtumia. Ennen poistumistaan Dokuxz sanoi Bushien tekevän vaivihkaa lähtöä Kulotista viimeaikaisten tapahtumien vuoksi, ja siirtyvän Mustanotkoon omilleen, ensimmäistä kertaa miesmuistiin. Kulotin maagien vastahakoinen kanta läsnäoloomme saattaisi muuttua ajan myötä suuntaan tai toiseen, mutta bushit olivat nyt häviöstään huolimatta omia herrojaan. Lupasin joskus käydä heidän luonaan, tekemässä kauppaa mutta myös vahvistamassa suhteita ensimmäisiin hiisikansan jäseniin, joita saatoimme kutsua liittolaisiksimme. Aika näyttää, kuinka hiisikansalle lopulta käy.

tumblr_me2i3gzOs91rlysmgo1_1280.jpg

Comments

Belmikor SamDaMan

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.