Shadowlands

Adventure Log -ohje
Kuinka logi soveltuu Shadowlands-kampanjaan parhaiten

Koska Obsidianportal antaa varsin näppärän aikajanaan sidottavan login kaikkien kampanjassa mukana olevien käyttöön, miksei hyödynnettäisi sitä? Postit, niin vanhat kuin uudet, ponnahtavat näppärästi ilmestymisjärjestykseen sitä mukaa, mitä niille annetaan ilmestymispäivämäärä.

Tästä seuraa luonnollisesti yksi ongelma: Obsidianportal ei anna muokata ajanlaskua kampanjan mukaiseksi. Toisin sanoen se pakottaa kirjoittajan noudattamaan Nuevan liittovaltiolle varsin vierasta gregoriaanista kalenteria ja vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen oletettuun syntymään perustuvaa ajanlaskun alkuhetkeä.

Koska se näyttää varsin luonnolliselta ja näppärältä Adventure Login sivupalkissa, kiitos amerikkalaisen ajan merkitsemistavan, ohitamme tämän helpoimmin laskukaavalla:

Aikajanan päivämäärä = Adventure Login päivämäärä – 2000 vuotta

Tl;dr, vuosi 2011 on nyt vuosi 11, ja vastaa kampanjan aloitusvuotta. Jos ja kun postaat aiemmin olemassaolleita sekä uusia päiväkirja- ym. merkintöjä, ota tämä huomioon. Jos olet epävarma mihin kampanjan tarinan vaiheeseen aiemmat postauksesi kuuluivatkaan, selaile obsidianportalin wikistä löytyvää virallista aikajanaa.

View
Hei hei heinäkuu

Leppeän lämmin heinäkuun loppu kääntyy elokuuksi ja kuun ensimmäisen päivän rankkasade yrittää muistuttaa hiljaa lähestyvästä talvesta, mutta vain hädin tuskin lyö päivän keskilämpötilan hellerajoille ennen kuin se palaa takaisin lähelle kolmeakymmentä. On yksi vuoden vilkkaimmista ajoista Whitefordissa kun itään päin kärrätään vasta korjattua viljaa lopunkin kansan tarpeiksi. Kaupunki osoittaa parin hieman hiljaisemman vuoden jälkeen taas kasvun merkkejä, kykyä turvata lähialuetta ja levittää sivilisaatiota kun Seikkailijoiden ja Tutkimusmatkailijoiden Kilta julkaisee tiedon että entinen valvontapiste Rampalinna on otettu takaisin haltuun ja että Kilta on onnistunut rekrytöimään odotettua enemmän jäseniä tänä kesänä. Lähiaikoina odotetaan myös Vehtavirtaa pitkin Heidelistä saapuvia kauppaproomuja jotka tuovat lastinaan suurten kaupunkien kauppatavaraa, kuten aseita, koruja, mausteita ja kangasta, ja merkitsevät kaupungin perustamisen vuosijuhlan alkua.

1890643_272550522900089_242470343_o.jpg

View
Whitefordin perustamisjuhlat

Elokuu on edennyt jo puoleenväliin ja Whitefordissa alkaa näkymään merkkejä tulevista juhlista. Markkinapaikoille on kärrätty jo tavaraa kojujen rakentamista varten. Perustamisen vuosijuhlat ovat kaikkien huulilla ja uutiset valmisteluista ohittavat sään katujen keskustelunaiheissa. Eilisen yllättävä ja erittäin raskas rankkasade on kuulemma saanut virtaa alas saapuvat proomut juuttumaan tulvivan virran penkereille ja niiden saapumisen arvioidaan myöhästyvän päivällä. Avajaisseremoniaan on aikaa noin viikko, riippuen kauppatavaran etenemisestä, ja kaikki ovat kovin innoissaan tulevista juhlista. Huolestumista tosin aiheuttavat huhut, joiden mukaan pitkältä lännestä palanneesta tutkimusmatkailijoiden ryhmästä vain pari on ollut hengissä ja hekin vakavasti sairaina.

View
Sanattomuuden harmaa verho
Lak'tukin sisäistä sielunmaisemaa, osa I

Mitään ei ollut tehtävissä. Sanojen voima usein johtaa miesten nousuun ja tuhoon, inspiroiden heitä ylittämään itsensä ja suorittamaan ihmetekoja, joita muuten eivät olisi kyenneet edes kuvittelemaan. Nyt, kuitenkaan, niille ei ollut sijaa. Mitään ei ollut sanottavissa.

Herään levottomasta unesta jälleen kerran, kylmän hikisenä ja kyseenalaistan, olenko valmis uuteen päivään tässä kovassa maailmassa. Nähtyäni yhden kanssaseikkailijoistani, ehkä jopa tovereistani, tippuvan velttona maahan, puoliksi syötynä ja verensekaisen liman peitossa, käsitykseni kohtaamistani vaaroista sekä yhden soturin kykeneväisyydestä muuttui silmänräpäyksessä. Filkinin ensimmäisen koirasoturin kaaduttua vannoin itselleni, ettei niin ikinä tapahtuisi minulle. Vaikka jokainen soturi ympäriltäni tippuisi, minä en luovuttaisi taistelua vaan tuhoaisin vastassani olevan voiman puhtaalla voimalla ja palolla, jonka vain Orog-heimo hädän hetkellä tuntee. Nyt huomaan menettäneeni uskoni intohimoisen taistelun voimaan, ja saatan tuntea sen vääristyvän epätoivoiseksi raakalaisuudeksi alitajunnassani. Vihaan tätä pienuudentunnetta.

Lopulta voitimme Buletten, mutta joudun uudelleenarvioimaan vastuksia, joita vastaani saattaa erämaissa sattua. Minun täytyy kasvaa tarkemmaksi, tappavammaksi, joka ikisessä taistelussa jonka aloitan. Minun täytyy päästää tämän matalapaineen yli. Ja yksi asia on ainakin varma.. minun täytyy löytää itselleni vahvempi haarniska aseideni rinnalle.

View
Lak'tuk ja Ianhorn
Lak'tukin sisäistä sielunmaisemaa, osa III

Kävellessäni vaatimattoman, maanläheisen ja minulle mitäänsanomattoman kirkon keskilaivan lävitse kohti sen syvempää sisintä, mielessäni liikkuu vain käsillä oleva tehtävä. Pappien ja akolyyttien närkästyneet kiellot ja hämmentyneet katseet eivät pysäytä minua sen enempää mitä lukitsematta jätetyt jämerät puuovetkaan. Painautuessani rukoushuoneeseen silmäni pysähtyvät hetkeksi siihen hohtoon – siihen syvään, rauhalliseen hohteeseen jonka lähde luo ympärilleen. Tunnen, kuin uppoaisin. Tuntuu siltä, kuin aika ja koko maailma ympärilläni hidastuisi yhdeksi pisteeksi.

Herään pystyasennosta sängystäni majatalolla. Hikeä valuu pitkin ylävartaloani. Mitä helvettiä, miksi se pyörii edelleen mielessäni? Eihän se kasvi mitään pysyvää vahinkoa tehnyt, korvanikaan ei ole enää kipeä…


En varmasti unohda sitä kohtalokasta päivää. Sitä hetkeä, kun valtavan kokoinen örkkisoturi painautui kirkkomme ovista sisään luvatta, ja jatkoi matkaansa kaikkein pyhimpään. Miten vaikuttava ilmestys hän olikin, kaikessa kaoottisuudessaan. Panssari hohtavana, tuntemattomalla kielellä kirjailtuna ja päättäväinen katse kasvoillaan hän käveli suoraan Hänen Pyhyytensä luo ja pyysi hänen apuaan. Ajatella, että sen kaltainen soturi kaipaisi myös meidän apuamme.

Luonnollisesti kuullessani, että kouluttajamme haki ylipappimme nimissä vapaaehtoista erikoiseen komennukseen, tiesin hetkeni koittaneen. Tämä oli minun tehtäväni, minun mahdollisuuteni parantaa maailmaa, noiden suurien soturien parissa. Aloitin komennukseni kirkon sijasta osana Whitefordin Seikkailijoiden kiltaa, tehtävänäni ottaa selvää etenevästä Varjosta sekä vastata kasvaviin epäkuolleiden määriin voimalla, aseenani kirkkomme monipuoliset opetukset.

Kosketukseni seikkailijan elämään alkoikin rytinällä, ja kohtasimme raavaalla taistelukentällä sekä pahamaineisen Poek Mustan että monipäisen lauman epäpyhiä sotureita. Näistä ensimmäinen karkasi oikeuden voimilta, mutta jälkimmäinen sai päätöksen vaellukselleen. Tästä karaistuneena kohtaan uuden päivän, tehden parhaani ryhmäni eteen. Pidän toivoni korkealla, enkä lannistu pahuuden voimien edessä.
-Ianhorn

View
Kasvun portailla
Lak'tukin sisäistä sielunmaisemaa, osa II

Kantaessamme Gildan ruumista kirkon hoidettavaksi, tunsin oloni jälleen vaitonaiseksi. Vaikka tällä kertaa olimme kohdanneet tasapuolisemman vastuksen, ilman menetyksiä emme silti selvinneet, ja kilta oli menettänyt tärkeän tiedonlähteen, joka hallitsi kieliä ja sellaisten olentojen ominaisuuksia joista minulla ei ollut juurikaan käsitystä. Loppujen lopuksi tämä lienee kuitenkin osa olemassaoloa, eikä kuoleman käsitys ja väistämättömyys ole juuri mitään uutta örkeille. Kaiken kaikkiaan pystyn huokaisemaan helpotuksesta huomatessani, että oma kokemukseni ja viimeaikaiset hankinani alkavat kantaa hedelmää – minä en kuole, vielä. Enkä ainakaan sellaisen likaisen suosta nousseen epäkuolleen käsissä.

Tunnen, että voima on viisautta. Mitä voimakkaammaksi tulen, sitä enemmän vapautta minulla on, ja sitä enemmän pystyn kulkemaan omaa polkuani. Seikkailijan uralla on omat riskinsä, mutta se tarjoaa paljon enemmän mahdollisuuksia kuin perinteinen leipätyö. Ja kuka tietää, ehkä jonain päivänä olen suurin soturi, mitä maa päällään kantaa.

Se ajatus saa kujeilevan hymynkareen Lak’tukin suupieleen.

View
Talvi on tulossa

Marraskuu lähestyy loppuaan ja sää on viilentynyt kesän paahtavista helteistä nollakeliin ja sen allekin. Kahdennenkymmenennen päivän tietämillä Whitefordin lähimaastoon saataa myös alkavan talven ensilumi, joka sulaa pois parin päivän sisällä. Sato on korjattu jo aikaa sitten ja liikkeellä ovat enää vuoden viimeiset metsästäjät jotka uhmaavat kylmää keliä kovassa tarpeessa olevien peuran ja biisoninnahkojen toivossa. Whiteford hiljenee taas talvikuukausien ajaksi väen pysyellä sisällä lämpimässä, tullen ulos vain idästä saapuvien kauppiaiden tavaroiden töllistelyä varten. Vehtavirta osoittaa jälleen hyvän syyn kaupungin nimeen virratessaan hiljaa satama-alueen ja kanavan läpi huurteisten rantojen syleilyssä.
Kaikki on hiljaista ja hyvin, mutta lännestä kantautuu huolestuttavia huhuja metsästäjien puhuessa entistä pidemmälle matkaavista Varjomaiden asukeista ja Whitefordin ja Varjomaiden välimaastossa asuvien hiisikansojen levottomuudesta. Kaupungin kaarti palkkaa kauppiaiden sponsoroimana lisää väkeä riveihinsä ja lisää vartioita muureilla. Kaupungin portit pysyvät nykyään oletuksena kiinni kaikille joilla ei ole hyvää syytä astua niiden sisäpuolelle…

10527497_338383642983443_8277091915206050527_n.jpg

View
Pimeys etenee
Ensimäinen matka Kulotiin ja Varjomaat kiihdyttävät etenemistään

Viime päivien matkoillamme kohtasimme monia ihmeitä ja hälyttäviä uutisia Varjomailta.

Otimme tehtäväksemme kartoittaa ikivanhaa Kulot-nimistä paikkaa, jonka sijainnista meillä ei ollut aavistustakaan. Killan kirjastosta saimme selville sen sijaitsevan jossain päin luoteessa, muusta maastosta erottuvassa painautumassa. Kirjoitusten mukaan kyseessä oli vuosisatoja sitten kääpiöiden ja taivaallisten yhdessä rakentama kaupunki. Seurueemme kaksi kääpiötä ja taivaallinen olivat luonnollisesti innokkaita tutkimaan muinaisten sukulaistensa asuinsijoja. Paikan nykyisestä asujamistosta meillä ei ollut tarkempaa tietoja, mutta valitettavasti sen kuvaus vastasi samalla suunnalla huhujen mukaan sijaitsevaa hiisikaupunkia.

Talvi teki tuloaan ja ensilumi oli satanut jokin aika sitten. Jouduimme ylittämään virran päästäksemme määränpäähämme. Selvisimme tästä veden hyytävyydestä huolimatta, saimme jopa kiskottua lähes uintitaidottomat kääpiömme vastarannalle. Tulimaagimme loitsut toivat onneksi lämpöä kun leiriydyimme kuivattamaan varusteitamma. Lisäksi matkalla kohtasimme muutaman meitä kohti lentäneen pimeyspallo-olion. Nämä olivat onneksi pieniä ja velhomme taiat sekä nuolemme pudottivat ne ennen kuin lähitaistelijamme pääsivät tekemään tuttavuutta olioiden kanssa. Muuta mainitsemisen arvoista matkalla ei tapahtunut.

Kulot löytyi helposti sen keskellä seisovan korkean tornin ansiosta. Pelkomme osoittautuivat todeksi ja lähempänä havaitsimme tornin ympärillä levittäytyvän suuren hökkelikaupungin. Tuo jalojen muinaisten kaupunki oli tosiaan saastaisten monen kokoisten hiisien kansoittama. Arvioimme vihernaamoja olevan vähintään kolmatta tuhatta, joten suora rynnistys ei ollut vaihtoehto. Päätimme yrittää neuvotella hiisien kanssa ja kerätä tietoja. Muutama vartija saapui luoksemme, ja äkkipikaiset kääpiömme ja taivaallinen velhomme onnistuivat pitämään malttinsa ihailtavasti esi-isiensä kokemasta loukkauksesta huolimatta. Paljoa emme saaneet tietoja irti, lukuun ottamatta että kaupungin tornissa vaikuttaisi olevan jotain mystistä ja majailevan hiisipappeja. Asiaan on palattava paremmin valmistautuneena.

Vältyimme suuremmalta kärhämältä hiisien riidanhaastamisesta huolimatta, ja onnistuimme jopa hillitsemään puolituistamme lähtemästä harhailemaan viholliskaupunkiin. Paluumatka sujui ongelmitta, ja tällä kertaa saimme jopa hinattua köysien avulla varusteemme enemmän tai vähemmän kuivina joen yli. Kotikaupungissa kuittasimme kartoitustehtävästä luvatun palkkion viisisataa kultaista.

Varsin mitätön tiedusteluretki ei juuri tyydyttänyt seikkailunhaluamme, ja päätimme lähteä uudelle matkalle hyvin nukutun yön jälkeen. Muutaman päivämatkan päässä hylätyssä örkkiluostarissa odotti ikivanha suuri viinitynnyri, josta olimme neuvotelleet rahakkaan sopimuksen Esbenin vuohikansan kanssa. Arvelimme myös käydä keräämässä pimeyden otusten verta Esbenin lähettyvillä levittäytyviltä varjomailta, toinen hyvä rahan lähde. Varustimme vankkurit ja suuntasimme kohti länttä.

Luostarissa raahasimme painavan tynnyrin vaunuihin. Ennen matkan jatkamista kääpiöt halusivat käydä tutustumassa luostarin alaisiin katakombeihin, samoihin joissa rakas tietäjättäremme Gilda oli kohdannut loppunsa epäkuolleiden kynsissä ja hampaissa vain muutama kuukausi aiemmin. Tunneleiden arvoitus oli ratkaistava, ettei hänen uhrauksensa jäisi turhaksi.

Noin tusina löyhkäävää ghoulia yritti väijyttää meidät, mutta lyhyehkön taistelun jälkeen kukistimme ne. Taitomme olivat selvästi karttuneet sitten viime vierailun. Saavuimme maagisesti ansoitetulle kiviovelle, johon matkamme oli viimeksi tyssännyt. Tulivelhomme oli oppinut uusia loitsuja, joilla hän arveli voivansa poistaa oven suojaloitsut. Purkutaikojen ja raa’an lihasvoiman avulla ovi aukesikin muutaman yrityksen jälkeen, ja toiselta puolen löytyi ilmeisesti örkkien ylipapin hauta. Sarkofagia vartioi neljä paikallaan seisovaa haarniskaa. Arkun takana odotti vielä viides, jonka toisen käden paikalla oli mystinen rautaputki. Kun astuimme lähemmäs panssareita, ne kääntyivät meitä kohti ja vaativat ilmoittamaan asiamme. Astuimme äkkiä kauemmas pohtimaan mitä tehdä seuraavaksi. Muistimme käytävien alussa istuneen ammoin kuolleen ja kuivuneen örkkipapin, jolla oli hänen jumalansa pyhällä symbolilla varustettu amuletti. Kävimme noutamassa sen, mutta valitettavasti senkään näyttäminen ei vakuuttanut vartijoita. Päätimme poistua katakombeista hyvän sään aikana, pohtimaan miten päästä niiden ohi.

Matka Esbeniin sujui ongelmitta raskaasta lastista huolimatta. Sarvipäiset ystävämme ottivat meidät lämpimästi vastaan, ja ansaitsimme sievoisen kasan kultaa kaupastamme baarinpitäjän kanssa. Osan omasta osuudestani käytin viimeistellymmän miekan ostamiseen. Tunnen selvästi kuinka paljon paremmin se on tasapainotettu. Olen varma että sen terä löytää tiensä liian lähelle uskaltautuvien vihollisten panssarin rakoihin.

Hyvin levätyn yön jälkeen suuntasimme Varjomaille. Lähes heti kaupungin ulkopuolella kohtasimme lauman pieniä bakemonoja, taaskaan emme päässet tekemään tuttavuutta niiden kieltämättä kunnioitettavan näköisiin hampaisiin, vaan suurin osa niistä kärventyi hyvän matkan päässä velhomme tulipalloon. Puolituistoverini nuolet pysäyttivät loput. Häpeäkseni minun nuoleni lensivät jonnekin muualle kuin piti, vaikka harjoitusradalla käteni on ollut tarkka. Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän kirouksen?

Keräsimme pimeyden otusten veren pulloihin ja jatkoimme Varjomaille. Lumipeitteestä huolimatta matka tuntui huomattavasti lyhyemmältä kuin viimeksi. Leiriydyimme taas vähän matkaan rajan pahemmalle puolelle odottamaan saalista, toivoen etteivät viimeksi kohtaamamme mustat jätit osuisi paikalle. Muutaman tunnin odoteltuamme näimme valtavan otuksen, joka oli ehkä joskus ollut biisoni. Peto alkoi rynnistää meitä kohti, ja valmistauduimme ratsastamaan pois alta, muttas taas nuolemme ja loitsumme pysäyttivät sen.

Laskiessamme kalmon verta Lily huomasi kuinka rajan suunnassa ollut puu, joka vielä hetki sitten oli seissyt hyvän matkan päässä rajasta ja näyttänyt suhteellisen elinvoimaiselta, oli muuttunut varjomaille ominaisen vääristyneeksi. Tarkemmin katsoessamme näimme kuinka pimeyden raja liikkui aivan silmissä. Päätimme kiiruhtaa varoittamaan vuohiystäviemmä, sillä tällä tahdilla Esben tulisi nielaistuksi muutamassa viikossa.

Lyhyiden vakuutteluidemme jälkeen kaupungin päällikkö suostui lähettämään partion rajalle tutkimaan asiaa. He olivatkin palanneet aamulla, ja vahvistivat havaintomme. Kiiruhdimme varoittamaan Whitefordia.

Ilman vankkureita matka sujui muutamassa päivässä, ilman suurempia tapahtumia.Lukuunottamatta eräänä yönä ollessani vahdissa, kuulin jonkin suuren lähestyvän leiriämme. Herätettyäni kumppanini näyn kuinka meitä kohti asteli hevosen kokoinen valkoinen susi. Talvi oli ajanut nämä Salama-kumppanini muinaiset sukulaiset pohjoisesta metsästämään tänne etelän seuduille. Koin surua kohottaessani jouseni tätä jaloa petoa kohti, mutta näinä kovina aikoina rajaseutujen laki on tappaa tai tulla syödyksi. Rajun ja jäätävän taistelun jälkeen talvisusi kukistui. Velhomme liekit olivat taas suureksi avuksi. Pian tämän jälkeen saavuimme kotiin Whitefordiin.

Päätimme olla turhaan levittämättä pakokauhua huutelemalla lähestyvästä pimeydestä, ja kertoa vain kaupungin vanhimmille. Kiltamestarin kanssa käyty keskustelu ei juuri tuonut seklvennystä asiaa. Ukon seikkailija päivät tuntuvat todella olevan ohi, ja hän vaikutta olevan kiinnostunut enemmän matkamuistoistaa. Kirjastonhoitajanamme toimiva pikku demoni sentään tuntui tietävän jotain asiasta, mutta kaltaisilleen tyypillisesti ei ollut valmis kertomaan tietojaan suoraan. Vaikka näinä aikoina meillä ei ole juuri varaa valita liittolaisiamme, mietin usein kenen puolella tuo punanaama oikein on, todennäiköisesti vain itsensä. Jotta pirulainen suostuisi kertomaan kaikki tietonsa, hän vaati saada kuulemma Vendolin raunioista mahdollisesti löytyvän patsaan. Sen verran hän suostui paljastamaan, että seuraamalla virtaa lähteen Varjomaille, voisimme löytää suoalueen jossa on kauan pitänyt majaansa noitapiiri. Paikka on kuitenkin vastikään joutunut jonkin suuren pahan valtaamaksi, ja tämä saattaisi olla Varjomaiden nykyisen nopean laajenemisen lähde.

Varjomailta tuomamme uutiset tietävät siis synkkiä aikoja kaikille sivistyneille kansoille. Jos emme tee mitään, voi hyvinkin olla että kaikki läntiset maat jäävät vuoden sisällä pimeyden nielaisemiksi. Saimme onneksi joitakin vihjeitä mihin suunnata seuraavaksi matkamme. Toivottavasti onnistumme edes hidastamaan pimeyden leviämistä.

Gwilras Metsähaltia

View
Sota muuttuu

Vuosi vaihtuu. Hälyttäviä huhuja rantautuu lännestä. Varjomaat ovat edenneen viimeisen kuukauden aikana paljon totuttua nopeammin ja vuohikansan kaupunki Esbmen on nykyään Varjomaiden peitossa. Kuuleman mukaan kaupunkia ei ole vielä valloitettu, kiitos kukkulan sisältä löytyvien massiivisten jade-esiintymien, jotka estävät korruptoituneen maaston leviämisen kaupunkiin itseensä asti. Varjomaiden rajalle ei ole suoraa matkaa enää kuin 120 mailin verran. Seikkailijoiden kilta tekee verrattain hyvää tulosta ja kertoo jäseniensä tappaneen suuren määrän Varjomaiden asukkeja, tuoden takaisin ennennäkemättömiä määriä Verta matkoiltaan, mutta hyvät uutiset hukkuvat melankoliaan joka seuraa lähes täysin menetetyistä kauppasuhteista aikanaan vuohikansan valloittamaan kaupunkiin. Whitefordiin saapuu vuoden vaihteessa myös eteläisten maitten valtioista “maageja” jotka, huolimatta oudoista tavoistaan, valavat myös uutta uskoa taistelussa pahuutta vastaan kaupatessaan ennen näkemättömiä taikaesineitä, ja näin vahvistaessaan myös Seikkailijoiden ja Tutkimusmatkailijoiden Killan tehoa. Myös ensimmäistä kertaa ikinä Killan johtaja tekee jotain näkyvästi ja Uuden Vuoden päivänä puhuu julkisesti markkina-alueella tulevasta uhasta, kehottaen kaikkia valmistautumaan erittäin ankaraan talveen, kevääseen ja kesään; Samalla luvaten että Whitefordin isäntä, Heidel, ei tule jättämään rajakaupunkiaan yksin. 9. tammikuuta seudun voimakkain maagi ja muutama seudun kokeneimpia samoojia saapuu takaisin kaupunkiin väsyneinä ja selkä väärinä todisteista taisteluista pahuutta vastaan. Jos Killan johtajan Ezekielin sanoilta on joku vielä välttynyt niin nyt viimeistään kaikki kuuntelevat palaavia matkailijoita, joiden pieninkin kuiskaus leviää kaupungissa kuin kulovalkea.
Vuoden vaihteessa palaamassa kaupunkiin talveksi ovat myös läntiset ja koilliset kullanhuuhtojat, mutta tällä hetkellä kaaos ja mullistus ovat kaikkien huulilla. Myös Arhapäältä ja Usvametsästä kantautuu tarinoita levottomuuksista ja Kirkkaan Tähden Kirkko kasvattaa jäseniensä määrää ilmeisestikin saapuvan maailmanlopun edellä.

View
Lunastus
Lak'tukin sisäistä sielunmaisemaa, osa IV

Polte jatkui vielä pitkään. Isku, jonka sain kylkeeni piilossa lymyilleen demonin kynsistä, upposi raskaasta haarniskastani huolimatta syvälle. En ymmärrä miten se on edes mahdollista, mutta se onnistui hiipimään aivan vierelleni enkä nähnyt tai kuullut sitä ollenkaan. Liekö se johtunut taistelun huumasta vai jostain salakavalasta loitsusta, mutta pirulainen oli iskuetäisyydellä ja miltei pudotti minut. Horjuin askeleissani, näköni alkoi hämärtymään ja sydämeni yritti hakata tiensä rinnastani ulos. Taistelin tajunnan menettämistä raivoissani tovin, joka tuntui ikuisuudelta, ja jonka aikana demoni vielä onnistui pakenemaan. Sitä ennen sen onnistui jättää jälkensä.

Vielä seuraavalla matkallamme oloni oli hikoileva ja levoton, kuin joku pahansuopa olemus olisi kiertänyt sisälläni… ja muuttanut minua. Uneni jatkuivat levottomina, ja niiden lomassa luulen nähneeni syyn vointiini. Näin taisteluni demonia vastaan kehoni ulkopuolelta, harmaana ja utuisena, lukuun ottamatta demonin hapokasta verta, jota nyt näin roiskahtavan sisääni iskun voimasta. Se kiersi nyt sisälläni, teki sinne kotinsa ja yhtyi minuun. Seuraavaksi näin itseni taistelukentällä, jota en ollut nähnyt aiemmin. Se sijaitsi varmasti Varjomaiden puolella, ympäristön ollessa tummanpuhuva ja kuihtunut, osittain karrelle palanut. Tällä kentällä sarvipäinen olento iski lävitseni aseensa sellaisella voimalla, jonka olisi pitänyt tappaa minut varmasti.

Näin ei kuitenkaan käynyt.

Tyly tälli sai minut raivostumaan entistä enemmän, panssarini hohtamaan ja kääntyessäni vastustajaani kohden jatkoin kovan karjaisun myötä taistelemista haavoistani huolimatta. Oloni oli… pysäyttämätön.

Herättyäni muutamaan otteeseen kuumehoureiden omaisesta unestani Whitefordissa ja parannettua kaikki vastikään saamani Ogren aiheuttamat vammat olin varma, että olin entistä voimakkaampi. Kantamani aseet tuntuivat kevyemmiltä, liikkeeni ketterämmiltä ja aistini tarkemmilta. Ikään kuin osaisin ennakoida, missä vastustajani heikko kohta sijaitsisi. Se, mitä uneni tulisi tarkoittamaan käytännössä, jääköön puhtaaksi arvailuksi. Eihän enneuniin oikeasti usko kukaan muu, kuin heimoni vanhat, hurahtaneet shamaanit. Mutta yksi asia olisi varma – seuraavalla kerralla kohtaamani demonit saavat ansionsa mukaan. Tunsin, kuinka olin todennäköisesti vihdoin toteuttanut haaveeni. Haaveen, joka oli ajanut minua eteenpäin jo taistellessani rahasta Skørhelmissa. Uskoin, että minusta oli tullut tämän mantereen vahvin taistelija, enkä aikonut lopettaa tähän.

View

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.