Shadowlands

Vedetyn Verhon Takana
Kuinka Ianhorn menehtyi ja kuinka päädyin tietämään tämän kaiken

Tiedoksiantona sekä Seikkailijoiden Killalle että Kirkkaan Tähden Kirkolle

Oli 24. elokuuta, kun Lak’tuk, Ianhorn, Agrios Leon ja Jorrick etenivät kohti Pimeyden Nuolen hajanaisia rivejä armeijan eteläpuolelta. Mielessään heillä oli ilmeisesti uhkarohkea, joskin enemmän kuin epätoivoinen suunnitelma, jonka tarkoituksena oli hidastaa armeijan liikkeitä. He olivat löytäneet armeijan laitamilta osaston, joka kantoi mukanaan suurta osaa armeijan piirityskoneistosta. Lak’tukin neuvosta he päättivät iskeä tähän, vaikeuttaen näin mahdollisimman paljon kaupungin murtamista.

Ensimmäinen taistelukontakti tapahtui odotetusti – Lak’tuk pyöri myrskyn lailla jättien välissä, piikkiketjun niittäen vihollisia lähes joka suunnasta. Ianhornin suojaukset ja nuija säilyivät lujina. Leonin suuri moukari ujelsi ilman halki, paiskautuen uudelleen ja uudelleen vihollisriveihin. Jorrickin vasamat lopettivat nopeasti henkiinjääneiden maallisen taipaleen. Pian kuitenkin taistelun rytmi muuttui, sillä liikkeellä oli voimia, joista heillä ei voinut olla mitään käsitystä.

tumblr_mebmaydtHZ1rdvzeho1_1280.jpg

Piirityskoneita työntäneiden jättien kaatuessa yksi toisensa perään vihollisen rivien välistä astui esiin suuri, yli kolmimetrinen henkiolento, jolla oli hevosen pää. Sittemmin Zarekiksi paljastunut Pimeyden Nuolen päällikkö vaikutti haltioituneelta löydettyään voimakkaita vastustajia, ja eteni nopeasti, kuin ilman askelia Killan jäseniä kohti. Lak’tukin ja Ianhornin ollessa lähimpänä, se päätti vapauttaa täydet voimansa heitä kohtaan, uhraten samalla kaikki Pimeyden Nuolen lähitaistelussa olleet soturit silmääkään räpäyttämättä. Hetken aikaa oli täysin hiljaista. Sitten, kuin tyhjästä, ilma alkoi rutista, savuta ja tiivistyä pieneksi pisteeksi kunnes se kuumeni leimuavaksi pätsiksi valtavassa väläyksessä taistelukentän keskellä. Helvetti repesi irti maan päällä.

gray_shout_anger_shield_sword_armor_dragon_knight_hd-wallpaper-374299.jpg

Pimeyden Nuolen jalkaväestä ei jäänyt mitään jäljelle, tulipallon kärventäessä hetkessä heidät tunnistamattomiksi patsaiksi. Ketteränä ja kokeneena soturina Lak’tuk onnistui refleksiensä ansiosta väistämään pahimmat liekit, mutta Ianhorn jäi auttamatta kaiken keskelle. Hän säilyi jaloillaan joko pelkän tahdonvoimansa, tai ehkä jonkun taivaallisen väliintulon voimasta, tuntui parantuvan välittömästi ja avaten silmänsä nosti nuijansa viimeiseen vastahyökkäykseen. Zarekin ottaessa myös Killan jäseniltä kovia vahinkoja ilma alkoi kärytä pian uudelleen, ja jälleen valtava leimahdus nielaisi Ianhornin sisäänsä, tämän kaatuessa tällä kertaa maahan, elottomana. Pian tämän jälkeen henki irroittautui taistelusta nopeasti, ja vetäytyi kauas vihollisarmeijan rivien sisään.

Ianhornin sielu, tai henki – tarkkaan ottaen mikä lienee mahdotonta sanoa tässä vaiheessa – jatkoi kuitenkin matkaansa. Zarekin mukana, täysin tietoisena mutta ilmeisen näkymättömänä voimana, vihollisarmeijan keskiötä kohti. Zarek keskusteli hänen kanssaan matkan aikana, ja kertoi hänen tarkoituksenaan olleen voimakaan soturin kaataminen. Ianhorn ei ollut hänen ensimmäinen vaihtoehtonsa, mutta olosuhteiden pakosta tämä lopputulos sai nyt kelvata. Zarek kertoi monien Pimeyden Nuolen päälliköiden olevan armeijan mukana vain pakosta, osan vihaten toisiaan verisesti. Toiset taas olivat mukana puhtaasti verenhimosta, tai fanaattisesta uskollisuudesta Afaesia kohtaan. Oli kuitenkin hyvin selvää, etteivät kaikki armeijan osastot olleet mukana omasta valinnastaan, eivätkä he Zarek mukaanlukien nauttineet tästä vallitsevasta hallinnasta ollenkaan. Vaikutti siltä, ettei Zarek ollut myöskään lainkaan yllättynyt tästä näennäisestä sielunvaelluksesta, sillä hän antoi Ianhornille mahdollisuuden käyttää jäljellä oleva aikansa maan päällä hyödyksi vielä kun sitä oli.

Hänen tarkoituksenaan oli löytää soturi, joka voisi tappaa Garmagh Mustan, suuren ja vaarallisen pikimustan Onin, joka nautti sairaasti verenvuodauksesta ja kärsimyksen aiheuttamisesta. Hänen kaatumisensa parantaisi Zarekin omaa tilannetta, ja mahdollisesti tulevan taistelun aikana myös Valkovuonojen tulevaisuutta. Ianhorn suostui tähän vastahakoisesti, tietäen varsin hyvin ettei omaan kehoonsa olisi enää paluuta. Hetki hetkeltä hän tunsi sykäyksen lailla vetoa tuonpuoleiseen, mutta pidätteli lähtöään tahdonvoimansa avulla kunnes synkkä tehtävä oli suoritettu.

Niin Ianhorn ja Zarek loivat nopeasti salaliiton tuhotakseen yhteisen vihollisen. Zarek vei Ianhornin nopeasti Garmaghin vankkureiden luo, ja loi harhautuksen. Yhtäkkiä Ianhorn hyökkäsi Garmaghin kimppuun nuijineen, lyöden tätä hirmuisella voimalla toistuvasti. Sillä hetkellä Ianhorn ilmestyi jälleen kaikille näkyväksi, mutta Garmaghin hämmästykseksi ja kauhuksi hän näytti enemmänkin aaveelta – lähes eteeriseltä, harmahtavalta koston hengeltä. Garmagh huuti kivusta ja karjui alaisilleen komentoja yllätyshyökkäyksen torjumiseksi, ja nämä alkoivat sylkeä Ianhornia korventavan kuumilla metallikuulilla, jotka eivät edes hidastaneet jo edesmennyttä ilmestystä. Zarekin salaliitto alkoi vaikuttaa jo läpinäkyvältä, kun Garmagh lopulta menetti tajuntansa, mutta jatkoi paranemista. Ianhornilla ei olisi muuten ollut hänen paranemistaan ohittavia keinoja, mutta painamalla vihollisiensa sylkemiä tulisia metallikuulia Garmaghin kehoa vasten hän lopulta sai tarpeeksi tulivahinkoa aikaan, ja Garmaghin maallinen taivallus päättyi. Zarek oli tyytyväinen lopputulokseen, ja lähes samalla hetkellä Ianhorn tunsi ettei pystynyt vastustamaan Kirkkaan Tähden kutsua, vaan päästi väliaikaisesta muodostaan irti. Kirkas valo peitti hänet, ja kylpiessään siinä hän tunsi nousevansa ilmaan ja kohoavansa sitä kohti, kunnes aika ja avaruus lakkasivat merkitsemästä mitään.

dark-abstract-wide-wallpaper-1920x1080-008.jpg

Jonkun ajan kuluttua – minulla ei ole minkäänlaista käsitystä kuinka pitkän – olin itse matkalla Valkovuonoja kohti yön pimeyden turvin, ja näin korkealla levinneen Saastepilven lomassa epätavallisen kirkkaan tähden. “Tuon ei pitäisi olla mahdollista”, pohdin ja aloin jo epäillä näkevinäni näkyjä, kun valo alkoi hyvin nopeasti lähestymään. Ennen kuin tajusinkaan, se peitti minut ja löi tajuntaani vasaran lailla. Saatuani varmuuden etten menetä tajuntaani, huomasin olevani erilainen, kuin hetki sitten. Olin edelleen oma itseni, mutta mukanani oli nyt myös vierailija, pala Ianhornin olemuksesta ja kaikki hänen muistonsa. Tiesin kuka hän oli, mistä hän oli kotoisin, missä hänen maallinen taipaleensa oli päättynyt. Tiesin myös Pimeyden Nuolesta, tulevasta sodasta ja siitä, että minun tulisi kiirehtiä.

Myöhemmin, sodan päättäneen taistelun aikana, Afaes lopulta menetti tajuntansa Rokin käsittelyssä. Zarekille oli käynyt jo aiemmin samoin, mutta metsäpeikon loitsun osuessa Rokiin ja vieden hänen tajuntansa, Zarek varmasti näki tilaisuutensa tulleen. Kaikki taistelussa mukana olleet näkivät, kun hän nousi takaisin korkeille jaloilleen, nosti kiiltävän naginatansa korkealle päänsä ylle ja halkaisi sen terällä entisen johtajansa kahtia. Afaes epäilemättä kuoli lopullisesti, ja näin Zarekin aluilleen saattama salaliitto sai päätöksensä. Välittömästi muutkin läsnä olleet Pimeyden Nuolen päälliköt reagoivat omilla tavoillaan; osa parkaisi kauhusta, osa nauroi riemastuneena kippurassa, osa pakeni välittömästi paikalta. Zarek hymyili itseensä tyytyväisenä, kaatuessaan itse kuolleena maahan Vaenon tuliloitsun voimasta. Näin kaupunki pelastui, ja samalla päättyi Varjomailta Valkovuonoille jatkunut tyrannia, ja Ianhorn sai vanhalta ystävältään kostonsa. Emme toki ole sama ihminen, mutta olen vakuuttunut, että Ianhorn olisi ollut tähän päätökseen tyytyväinen, ja näin olen täyttänyt tahtomatta saamani tehtävän. Alkuperäinen tehtäväni ja Saastepilvi ovat vielä hoitamatta, mutta ei siitä sen enempää – toistaiseksi.

2. syyskuuta Varjon aikakaudella vuonna 12, Saignomai Del Greco

View
Syksyn alku autioituneen kaupungin kaduilla

Whitefordista maan alta löydetyt tilat on otettu käyttöön sinne evakuoituville siviileille niin hyvin kuin suinkin mahdollista. Heti viemäriverkostoon aukeava suurin tila on täynnä ihmisiä. Sisäänkäynnin läheisyyteen on kasattu laatikoista pieni lava korokkeineen. Salissa vallitsee hiljaisuus ja erittäin kiristynyt tunnelma. Karmion astuu lavalle kasvoillaan synkkä ilme. “Olemme tänään maksaneet kovan hinnan. Valkovuono ja Heidel ovat maksaneet kovan hinnan. Sillä hinnalla olemme ostaneet oikeutemme olemassaoloon. Kaupunkiemme puolustajien veri valuu katuja pitkin nytkin yläpuolellamme kaduilla. Tässä tilassa ei liene ketään, jota viimeisten päivien tapahtumat eivät ole koskettaneet. Mutta tänään se on ohi. Koloistaan Varjomailta tänne ryömineet hirviöt ja demonit ovat hajallaan ja pakenemassa. Huomiseen iltaan mennessä katumme ovat puhtaat ja jälleen meidän. Kohtalomme on kuitenkin ironisesti vielä toistaiseksi jatkaa turvassa maanpinnan alla. Tilamme täällä eivät ole ylväät tai tilavat. Hienot herrat ja rouvat idässä, jo Heidelissä, josta minäkin tulen, parhaillaan sylkevät puhuessaan ajatuksesta siitä että heidänkin täytyy vetäytyä maan alle kaivettuihin turvakoloihin. Rahvaan keskuuteen. Heiltä puuttuu jotain, mitä minä olen täällä nähnyt asukkailla olevan. Tahtoa, solidaarisuutta. Valkovuono kestää tulevan, koska sen asukkaat kestävät. Me kestämme turvassa ruokavarastoinemme vaikka koko talven. Kehoitan kaikkia kuitenkin rukoilemaan suuremmilta voimilta, että odotuksemme ei ole niin pitkä. Saasteen pilvi tulee väistymään sivistyneiden maiden yltä, ja me nousemme rakentamaan kaupunkimme uudestaan.

Fallen_Bronze_Guard.jpg

Elokuun viimeisen päivän ilta Whitefordissa on aavemaisen hiljainen. Kadut ovat tyhjät elävistä ja sitäkin täydemmät kuolleita. Raskaat tappiot kärsineet puolustusjoukkojen rippeet ovat tunteja sitten valuneet kohti keskustan linnoitusta ja alas toiseksi viimeisestä auki jätetystä kolosta turvaan maan alle. Pronssikotkan armeijan rivit ovat rakoilleet taistelujen jälkeen. Hengissä selviytyneistä puolet ovat aloittaneet tuskaisen marssinsa takaisin kohti Heidelia ja puolet kapinoineesta armeijasta vetäytyneet lähimpään turvaan Whitefordin viemäreihin. Suurimpiarvoisimmat komentajat ovat menehtyneet taisteluissa ja paperilla kapinoijia ei ole, vaan yksittäisten yksiköiden jäljellä olevat komentajat ovat jääneet puolustamaan ja turvaamaan Valkovuonoa. Kirkkaan Tähden Kirkko evakuoi viimeisetkin jäsenensä pyhimmästään, jättäen pääoviin massiiviset ketjut ja lukot pidettyään lyhyen seremonian antiikkisten ovien luona pyhällä lähteellään. Seremonia pyhällä lähteellä pyhitetään samalla Anselmon muistotilaisuudeksi, joka saa osan jäsenistä boikotoimaan tapahtumaa, hänen epäilyttävissä olosuhteissa tapahtuneen kuolemansa johdosta.

Kenenkään tarkkailematta, syyskuun ensimmäisenä päivänä kaupunkiin saapuu sotaan varustautunut satapäinen joukko ibixiaaneja, joita seuraavat puolen päivämatkan päässä paimentolaiskansan siviilit. Kansan vanhin, edesmenneen shaamani Habla’anin veli, Gooen laskeutuu alas viemäreihin henkivartijoidensa kanssa tapaamaan Karmionia. Vuohikansa on viivästynyt juututtuaan etelämmässä pieniin taisteluihin liskokansaa ja niitä johtanutta suurta louhia vastaan. Taistelu ei ole kuulemma päättynyt juurikaan kummankaan osapuolen voittoon vaan ne ovat erkaantuneet verenvuodatuksen jälkeen. Viimeisenä iltanaan maan päällä Gooenin veli oli saanut transsissaan näyn, jossa heidän kansansa matkustaa asumaan huojuvalle valkoiselle järvelle ja he ovat vakuuttuneita että kyseessä ovat nummet Valkovuonojen pohjoispuolella. Karmionilla ei ole juuri syytä evätä ystävällismielisten kansojen asutusta alueelle, jonka läpi Pihkametsästä hakattava puutavara kulkee ja vuohikansa jatkaa vaellustaan ruumiiden peittämien katujen ja palaneiden rakennusten läpi.

View
The lion´s agony

As darkness spreads, suffocating under the ominous cloud covering the sky above us, I can only find a minute of peace under a miserable old tree, before I enter the shelter and close my eyes for this night.
The things we have faced today, I have never seen even in my wildest dreams. Ignorance is said to be bliss, but I wish I knew more about the dangers I was stepping into before the light struck me. Thinking of her life before me, the fear in her eyes, I can understand her fully. It now gives me the chills, while at the time of the battle there was no time for silly thoughts. The adrenaline was so high, the blood in my veins pumping, the sweat running like rivers on my dirty skin, and the only movement I could make was yield that maul and hit the enemy as hard as I could, despite the pain in all of my muscles.
I don´t know how many times I tried. It all seems blurry. I remember luck was not with me at the start, and I was so anxious to get into battle but the wall was high and my arms were weak after our returning trip. When I climbed it, I saw the ugly creature. I can´t remotely remember my hits, there was loads of blood splashing on my face, armor and arms, and that damn thing wouldn´t be killed. Eventually all of us, like empty hearted, bloodthirsty monsters started hitting it as it was lying helpless on the roof. My eyes were watering but I kept going. When it was over, I felt like a piece of my kind soul had died.
Yet, after all our efforts, the enemy was still going strong, penetrating Whiteford, causing chaos in this holy city.
Now, in the blissful silence of the night after the pandemonium, I can only think of her and her siblings. I keep a pouch hidden, with the money I have to return to them. I need to find that village, save whoever I can from them as well.
And then, lost in these memories, I wonder: is there even a village for me to return to? Is there a live soul outside of Whiteford anymore, or have the villages been destroyed by the wicked monsters? Would the people have a shelter from the cloud, or would they all fall victims of the taint and die?
I hold my amulet tight, seeing it glow in a mysterious way. I raise my head and try to see through the cloud. Is it a faint star over there, or are my eyes tricking me because of the exhaustion?
Only hope is what can keep me alive. I let a long breath out and step into the shelter. Tomorrow it continues.

View
Dillararan yksityisestä päiväkirjasta
Hiisien joen ylitys

Tilanne tässä typerysten kaupungissa alkaa vaikutta varsin pahalta, mutta ei toivottomalta. Jos pelaan korttini oikein saatan jopa selvitä hengissä tästä piirityksestä, noista muista voi tuskin sanoa samaa, eikä heillä ole niin väliäkään, vielä vähemmän noilla viemäreissä kauhuissaan lymyilevillä kaupunkilaisilla. Niistä olisi kyllä ainesta omaan yksityisarmeijaani, harmi että osaan komentaa vasta vain muutamaa kalmoa kerrallaan.

Sain juuri parannettua itseni edellisen tehtävämme jäljiltä, ja kirjoitan tätä kävellessämme kohti majapaikkaa. Tarkoituksenamme oli turvata apuun tulleiden hiisien joen ylitystä. Se onnistuikin mitä parhaiten. Satamatyöläiset kasasivat tynnyreistä sillan joen yli jota pitkin hiisien joen ylitys onnistui varsin joutuisesti. Ei se sentään niin vaivattomasti onnistunut ja pian paikalle ilmaantui iso joukko ghouleja. Ne tottelivat onneksi hyvin komentoani. Jopa liiankin hyvin perustuen siihen mitä olen kirjoistani lukenut, kaiketi onni sattui olemaan nyt erityisesti puolellani. Lisäksi paikalle saapui musta jätti. Kipuloitsuni, käännyttämäni ghoulit ja muut apulaiseni ajoivat se pakosalle näkymättömäksi muuttuneena, kuten sen kaltaisilla on tapana. Tässä vaiheessa häpeäkseni annoin annoin tunteilleni liiaksi vallan, ja lähdin varomattomasti jätin perään. Lopulta se löytyi mutta se pääsi iskemään minua vaarallisesti. Tätä ei saa sattua enää. En vain voinut sietää moista pelkuruutta. Lopulta jätti ja kalmot kukistuivat, hiidet pääsivät joen yli ilman menetyksiä, ja saimme kerättyä mukavan saaliin verta. Nyt minulla on lopulta varaa uuteen viittaan.

Vaikea kirjoittaa kun nuo pitävät niin kovaa kiirettä kiltatalolle, eivätkö he malta yhtään hengähtää tehtävän jälkeen? Jotain sinisestä valosta he huutelevat. Mitä kiltatalolle on tapahtunut ja mikä tuo musta otus on!? Olisiko liikaa toivoa tuosta minulle uutta liittolaista. Tämä menee mielenkiintoiseksi…

View
Kuiskauksia Tuulessa
Ensikosketus Länteen

Kaikelle on aikansa ja paikkansa, sanoo sananlasku. Myös meillä, jotka aika on unohtanut. Luulin pitkään, että minun paikkani oli kaikkein pyhimmän alttarilla – katedraalissa, jossa kirjoitettua historiaa vanhemmat äänet nousivat ennen kuulumattomaan harmoniaan. Totuus kuitenkin on, ettei kaltaisillani ole mitään omaa. Omistaminen on vain yksi harrastamistani illuusioista, jonka läpi näen kirkkaammin kuin moni muu. Lainaten jälleen kerta kerralta kuluneita, tai hiottuja sanoja: Ainoastaan kauneus on ikuista. Olen täällä vain todistamassa sitä, tuomassa esiin säveliä ja sävyjä lahjallani, ja suojelemassa sen säilyvyyttä Nuevassa. Mutta ei siitä sen enempää.

Uudet kollegani ottivat minut vastaan melko hyvin, tämä ei luonnollisesti ollut yllätys tällä hädän hetkellä. Saasteen ollessa pitkään idempänä kuin jaksan muistaa, ja Mustan Nuolen ollessa ovella, kuka olisi liian ylpeä ottamaan vastaan ojennettua oliivinoksaa? Paikallisen pienehkön killan jäsenet tuntuvat ensisilmäyksellä varsin hajanaiselta ja alisteiselta ryhmältä, mutta kovan paikan tullen he pärjäsivät hyvin. Tappioitta, jopa. Omat vanhat luuni olivat toiminnan keskellä, luonnollisesti. Olinkin jo melko tympääntynyt tulomatkani piileskelyyn, jota saasteinen pilvi onnekseni suojeli. Mutta, ensikosketukseni länsimaihin oli kutkuttava – kiedoin yhteen monet suloiset sävelet sinä päivänä, ja nummet saivat osakseen aivan uuden, purppuranmustan sävyn. Mutta ei siitä sen enempää.

Killan jäseniin kuuluu hieman yllättäen henkienmanaaja, joka katseensa perusteella tietää enemmän, kuin toiset. Ei sen väliä, häntä määräävät samat Mullistuksen luomat rajat kuin meitä muitakin. Olisi jotenkin kutkuttavaa nähdä hänet vastakkain esimerkiksi Elessarin kanssa, ja nähdä mihin hänen tahdonvoimansa riittää. Lisäksi kiltaan kuuluu kuulemma riivattu, jota minulla ei ollut vielä ilo tavata. Erikoinen poikkeus perimässä, ehkä jopa ironinen ottaen olosuhteet huomioon. Joka tapauksessa meillä saattaisi olla yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Niin kauan kuin tämä tajuaa pysyä loitolla saasteesta. Saastuneella verellä tuntu olevan potentteja käyttömahdollisuuksia magian saralla, mutta totuus pysyy samana – sen ainoa hyöty on itsensä tuhoamisessa. Mutta ei siitä sen enempää.

Aika näyttää, kuinka pitkä komennukseni länteen oikein on. Sofonin näkijät varmasti seuraavat saavutuksiani, kuten aina. Ja toden totta, minä olen saapunut. Siitä ehkä myöhemmin lisää.

View
Ratkaisevien taisteluiden aikaan
Kirjelmiä

“Äiti, isä, en ole varma luetteko tätä kirjettä ikinä. Minulla ei ole mitään tapaa lähettää tätä takaisin kotiin Heideliin. Ehkä se päätyy joskus perille, jos ei teille, niin kenties pitkän ajan kuluttua siskon jälkikasvulle. Minulle tuo lohtua, kun voin ajatella että se joskus ehkä tavoittaa jonkun. Kukaan ei pysty enää poistumaan kaupungista, eikä meidän ole turvallista nousta edes maan pinnalle. En edes tiedä missä päin ovat ne luukut joita ei ole jumitettu umpeen. Lähtö muutama viikko sitten tuntuu niin kaukaiselta. Pelkään että tulevaisuuteeni kuuluu kuolema täällä viemäreissä, mutta en kadu päätöstäni. Katuminen ei muuttaisi mitään ja olen taidoillani tehnyt oikeasti jotain millä on merkitystä. Tiedän että tämä ei ole minun taisteluni, mutta kuten sanoin silloinkin, on vain ajan kysymys milloin siitä olisi tullut minunkin taisteluni. Minulla ei ole valitettavasti aikaa pidempään kirjeeseen, vaan on palattava töihin. Meitä täällä suojelevat Pronssikaartin jäsenet sanovat että ratkaisevat taistelut käydään tulevana päivänä. Jos saan siihen valmiiksi yhdenkin amuletin, minulla on ollut merkitystä. Kertokaa myös siskolle että rakastan teitä kaikkia.”
-Jalokivisepän oppilas Keelah von Heidel, viemäreissä Whitefordin alla, 30. elokuuta vuonna 12 Varjon aikakautta.

View
Mordenin journaali: Elokuun loppu
Tuhopoltto ja muita tarinoita

Olen tullut laiminlyöneeksi päiväkirjaani. Se ei varmasti välitä, mutta saatan unohtaa kirjoittaa ylös jotain tärkeää. Vierailu varjomailla odottaa yhä. Ei ole tarvinnut mennä. Silti päässyt kosketuksiin sen kanssa. Asukit tulleet tänne. Erittäin mielenkiintoista. Saapuneen armeijan sotureissa korruption merkkejä. Eivät vaikuta välittävän. Ehkä immuuneja haittavaikutuksille? Jokatapauksessa ollut kiire. Minulla. Ehkä armeijallakin. Vihollisten. Valmistaudun tuleviin taisteluihin suurilla määrillä alkemistisia tarvikkeita. Pitäisi riittää. Jos en jaa muille niin ehkä käytän niitä vielä ensi vuonna. Molemmat houkuttelevia vaihtoehtoja. Tänään iskimme takaisin. Kuulin että menetimme Kiltalaisen muutama päivä sitten. Sabotaasi hyvä keino kostaa. Joskin teon symbolismi varmasti ei selvä kohteille. Pronssikotkan tähystäjillä käytössään kaukolasit. Kätevä varuste. Hankala rakentaa. Vaatii erittäin hienot hiontatyökalut. En tiedä osaisinko. Ehkä. Kokeilen pian. Sota tosin haittaa. Ehkä en niin pian. Tarveaineet myös kalliit. Vaatii myös puhdasta lasia. Näkivät kaukolaseillaan armeijan rakentavan jotain suurta. Piirittävän armeijan rakennustoimet huonoja uutisia. Isot rakennelman huonompia uutisia. En kiireessä ehtinyt tarkastella mitä me poltimme maan tasalle. Vaikutti vastapainolla toimivalta katapultilta. Karkeaa tekoa, mutta olisi saattanut toimia. Hiljainen sabotaasi olisi ollut optimaalinen. Saattavat rakentaa uuden. Hajoaminen ensimmäisellä käyttökerralla täydellinen ajanhukka vastapuolella. En olisi pystynyt niin hienoon toimeen. Liikaa opettelua kuinka rakennetaan, liian vähän kuinka hajotetaan. Ehkä hyvä asia. Maailma parempi paikka jos useampi osaa rakentaa kuin tuhota. Jätti melkein moukaroi Argusin hajalle. Hyvin lähellä hajota. Kiinni enää selän panssarilevyillä. Keskusranka poikki. Onneksi olin valmistautunut pikakorjauspakkausellani. Argusia ei tosin enää lyöty sen jälkeen. Olisin voinut ennakoida paremmin. Tosin korjaaminen käsin hitaampaa. Hukattua aikaa taistelussa, mutta saavutettua aikaa valmisteluissa. Aika näyttää oliko ratkaisuni oikea. Keksin myös viimein kuinka saan suojausprosessin toimimaan. Jopa niin hyvin että minä pystyn suojaamaan Argusia. En tosin ole varma miksi päättäisin tehdä niin. Argus ei tunne kipua, toisin kuin minä. Jos olisi myös enemmän aikaa niin saattaisin vaihtaa erikoisoperointimodulin. En tosin tiedä mihin. Siivet tulevissa taisteluissa varmasti kätevät. Nyt täytyy jo mennä nukkumaan. On myöhä. Olen väsynyt. Huomenna saattaa tapahtua paljon.

Morden Sep
Valkovuonoilla, myöhään illalla, 30. elokuuta, Vuonna 12 Varjon aikakautta (aka. Suuren Mullistuksen jälkeen)

View
Pimeyden Nuoli lähestyy

Aamulla 23.8 Vuonna 12 Varjon aikakautta.
Kesä alkaa kääntymään ehtoopuolelleen päivien lyhentyessä, joskin keli on vielä lämmin. Maanviljelijät tosin puhuvat viimeisen sadon olevan harvempi kuin yleensä ja syyttävät laihemmasta viljasta jatkuvaa pimeämpää keliä. Peltojen viimeisiä tuottoja kärrätään hirveällä kiireellä eläinten ja ihmisten hartiat väärinä kaupungin viljasiiloihin turvaan. Toiveikasta ilmapiiriä nostattaa kaupungilla kiertävä tieto salaisesta maanalaisesta turvapaikasta, jonka kaupungin johto on Seikkailijoiden ja Tutkimusmatkailijoiden Killan apuvoimin avannut asukkailleen, ja jonne pikimmiten ryhdytään varastoimaan ruokavarantoja ja tekemään tilaa kaikille asukkaille. Evakuointi tapahtuu lähipäivien aikana ja on pakollinen kaikille asukkaille, jotka eivät ole sillä hetkellä militian palveluksessa tai evakuoitumassa itään kohti Heideliä. Armeijaa vastaan tehdyistä iskuista raportoidaan hyvin niukasti, Vielan tehdessä asiaan liittyen vain yksittäisen esiintymisen, jossa hän puheessaan kertoo Pronssikotkan kokeneen vain hyvin vähän menetyksiä, joskin myös rajallisesti voittoja.
Seuraavana aamuna saapuu kesän loppua tuovissa ukkosmyrskyissä pieni osasto Surun Halleilta tuomaan uusimmat tiedustelutiedot ja päivittämään myös Kiltaa tilanteesta. Lyhytkasvuinen, teräsniitein vahvistettuun nahkatunikaan sonnustaunut nainen ottaa pois päästään Pronssikotkan osastotunnuksin varustetun kypärän, paljastaen kaljun päänsä: "Hyvää huomenta teille kaikille. Nimeni on kersantti Radaman. Tässä ovat päivitetyt armeijan rakenteen tiedot. Mukana tulee tämä saatekirje, joka minun kuuluu myös lukea teille. Saatte itse hoitaa tiedon välityksen niille, jotka eivät ole nyt sattuneet paikalle. Killalle osoitettu kirje kuuluu näin: “Kiitokset vielä uudestaan panoksestanne Pimeyden Nuolta vastaan. Vaikka kaikki kohdistuikin alempaan johtoportaaseen, vaikuttaa siltä että iskuillamme on ollu odotettua suurempi vaikutus. Tiedustelijamme kertovat että armeija pysähtyi koko seuraavaksi päiväksi ja leirissä oli havaittavissa monia tulipaloja ja suurta liikehdintää, joka kehittyi iltapäivään mennessä leirin laidoilta tapahtuvaan jättien ja bakemonojen joukkopakoon sekä keskustassa samaisten olentojen kokoamiseen. Illan tapahtumat ovat vielä hieman kyseenalaisia sillä monet tiedustelijat joutuivat palamaan ja ne jotka pystyivät piileskelemään olivat mieleltään varsin järkkyneitä. Nämä viimeiset rohkeat kertoivat että illan tullessa leiristä kuului valtavasti huutoja ja sen keskellä paloi suuri kokko. Pari heistä oli myös päässyt lähemmäs ja väittää nähneensä armeijalle puhuneen uskomattoman kauniin naisen, jolla oli valtavat mustasulkaiset siivet. Yön aikana armeija lähti liikkeelle hajautuneesti, liikkumaan metsän läpi itään kohti Surun Halleja. Tämä tieto oli meille riittävästi ja Pronssikotka on päättänyt vetäytyä pois vanhasta luostarista, sillä ylivoima on vielä näiden uusienkin tilanteen kehitysten jälkeen aivan liian suuri. Varsinkin sen jälkeen kun osa iso osa palkkasotilaistamme on päättänyt jättää joukot ja lähteä pakoon. Olemme ansoittaneet paikan niin että valitettavasti tämä eittämättä kulttuurihistoriallisesti merkittävä raunio kärsii suuria vahinkoja mikäli Pimeyden Nuoli tunkeutuu sinne sisään. Olemme liikkeellä Whitefordia kohden ja selustaa turvaava Pronssikaarti saapuu sinne arvion mukaan kolmen päivän kuluttua 26.8. Kaupungin tulee olla siihen mennessä valmistautunut piiritykseen. Tämä viesti on lähetetty Seikkailijoiden ja Tutkimusmatkailijoiden Killalle, Valkovuonojen Kaartille, sekä kaupungin pormestarille. Allekirjoitus: Majuri Viela.” Saatte tämän kopion kirjeestä. Lisäksi, viimeinen tiedustelijajoukko, joka Pimeyden Nuolen leiripaikalta poistui, sai meidät kiinni ennen kuin saavuimme Whitefordiin, mutta sen jälkeen kun kirje lähti. He kertoivat juuttuneensa piiloonsa aamuun asti. Leiripaikalla, johon kaikki teltat ja vastaavat varusteet oli hyljätty, oli jäänyt myös keskellä valtaisa pino jättejä ja bakemonoja. Arvioiden mukaan helposti satoja. Tätä groteskia pinoa oli ympyröinyt maahan piirrettyjä kuvioita. Heillä ei ollut aikaa piirtää talteen näitä kuvioita, joten saatatte haluta itse tutkia asiaa, mikäli teillä aikaa sellaiseen on. Suosittelen kuitenkin lyhyitä reissuja, sillä alle viikossa kaupunkiin voi olla hankala päästä takaisin sisään."

View
Alavan ja Urjamäen evakointi

Lily

Saimme armeijalta tehtävän lähteä selvittämään kahden Varjomaiden rajalla olevan pienen kylän tilannetta. Nämä kaksi kylää Alava ja Urjanmäki ovat pieniä maalaiskyliä Surunhallien etelä/kaakko suunnalla. Molempia kyliä oli kehoitettu evakoitumaan laajenevan Varjomaan sekä Pimeydennuolen tieltä. Urjanmäen kylä oli tiedustelijoiden mukaan ottanut vinkistä vaariin, mutta Alavan vanha ja vanhoihin hyviin aikoihin- uskova päällikkö oli tietojen mukaan päättänyt jäädä paikalleen.

Surunhallelta oli pari päivää aiemmin lähetetty tiedustelija kyliin tarkastamaan tilannetta. Häntä ei kuitenkaan ollut kuulunut takaisin, joten Kiltatalon väkeä lähetettiin tarkastamaan tilannetta.

Minä, Gwilras ja Reed lähdimme matkaan. Saavuimme päivän matkan jälkeen Alavaan, joka näytti päällisin puolen olevan asuttuna. Maalaiskyläksi kuitenkin oudon hiljainen. Gwilras näki tarkoilla haltian silmillään mustakaapuisen hahmon. Pian huomasimme heitä olevan enemmän, yhteensä yhdeksän, asarelinpalvelijaa. Päädyimme taisteluun, jossa lisäksi Varjomaiden hahmon muodon ottanut kissapeto otti yhteen kanssamme. Taistelu oli nopeasti ohi, eikä Kiltatalon joukoille suuria menetyksiä tullut.

Taistelun jälkeen Alavan kyläläiset päättivät kyläpäällikön ohjeiden vastaisesti aloittaa kylän evakoimisen. Kyläläisillä ei suurta omaisuutta ollut, joten lähdimme jo seuraavana aamunkoittona matkaan. Matkanteko oli hidasta, koska hevoset, lehmät, siat ja kanat eivät olleet tottuneet vaelluselämään ja minun avustuskella ryhmä saatiin pidettyä jotakuinkin kasassa. Päätimme poiketa matkalla Urjanmäen kautta ja kartoittaa kylän tilannetta. Kylä olikin jo omatoimisesti tyhjentynyt. Ainoastaan yksi perhe oli jäänyt lehmänpoikimisen vuoksi muista jälkeen. Kun saavuimme paikalle, he olivat kantamassa tavaroitaan vankkureihin. Perhe halusi liittyä seuraamme ja nopeasti lähdimme jatkamaan matkaa vastasyntynyt vasikka vankkureiden päällä keikkuen. Lähdimme joukkona kohti Valkovuonoja, mutta pysähtyisimme ensin Surunhalleilla.

Matkalla kohti Surunhalleja jouduimme taisteluun, jossa Reed menetti hevosensa.

View
Mordenin journaali: Elokuun alku
Länsiväylän lainsuojattomat

Varjomaat odottavat vieläkin toistaiseksi. Parempi näin. Olen oppinut Saasteesta, jota ne levittävät. Ikävä, vääjäämätön. Jade ja pyhät esineet ilmeisesti antavat suojaa. Jadella kuulemma erikoisia ominaisuuksia. Pitää tutkia ajan salliessa. Pääsin käymään Heidelissa. Pari paikallista varakkaampaa henkilöä tarvitsi suojausta muuton ajan. Kilta hyvä valinta. Voimakkaita taistelijoita. Länsiväylä ennen kovin turvallinen. Ilmeisesti ei enää. Saattajat hyvä valinta ylipäänsä. Jouduimme useampaan taisteluun matkalla. Maantierosvoja ja hirviöitä. Onneksemme maantierosvot olivat viranomaisille jo aiemmin hieman tuttuja. Johtaja kuoli taistelussa, mutta hänen apurinsa kelpasi todisteeksi siitä että lainsuojattomat oli hoidettu pois tieltä. Saatu palkkio paisutti mukavasti vielä viidenkin matkaajan kassaa. Menetin tosin hyvän tilaisuuden näpäyttää kurjaa byrokratiaa. Ajattelin liian pitkään ja myöhään. Ehkä myöhemmin tulee vielä tilaisuus. Enkä ole edes harjoitellut dokumenttien väärentämistä. Ehkä parempi näin. Voin demonstroida haetun järjestyksen toimimattomuutta jollain muulla tavalla. Pitää myös laittaa nimet muistiin. Greeta, Mona ja Lars. Ehkä tarvitsen joskus parempia vaatteita. Ensin tosin rikastun Valkovuonoilla. Autan taistelussa pahaa vastaan. Ylevästi rikastun. Sitten voin muuttaa Heideliin rikkaille eläkepäiville. Ostan talon. Talo palaa, mutta liityn kuoroon. Masnachwr näyttää kyllä missä minua seuraavaksi tarvitaan. Paluumatkalla tapaamme jotain harvinaista. Pari jättiä on nuotiopaikalla. Pääsemme dialogiin. Eivät ole vihamielisiä. Otaksuttavasti normaalia jättiä älykkäämpiä. Kehotan heitä siirtymään joen toiselle puolen, sillä muut kuin me suhtautuvat varmasti joko vihalla tai pelolla. Ehkä tapaamme heidät vielä. Jäteillä voi olla toivoa. Jos pääsisimme kaupantekoon heidän kanssaan, kuka tietää mihin muutaman sukupolven eteneminen johtaa? Silloin minä en ole enää elossa. Varmaankaan. Tuskin näen jättien liittymistä sivistyneisiin kansoihin. Sitäpaitsi, olen melkein keksimässä vahvistusta Argusiin. Luulen, että eräällä näkemälläni pseudomaagisella prosessilla saan hänet suojaamaan minua silloinkin kun hän ei ole lähelläni. Ensin minun täytyy kuitenkin suorittaa lisää testejä…

Morden Sep
Valkovuonoilla, 9. elokuuta, Vuonna 12 Varjon aikakautta (aka. Suuren Mullistuksen jälkeen)

View

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.