Shadowlands

Sanattomuuden harmaa verho
Lak'tukin sisäistä sielunmaisemaa, osa I

Mitään ei ollut tehtävissä. Sanojen voima usein johtaa miesten nousuun ja tuhoon, inspiroiden heitä ylittämään itsensä ja suorittamaan ihmetekoja, joita muuten eivät olisi kyenneet edes kuvittelemaan. Nyt, kuitenkaan, niille ei ollut sijaa. Mitään ei ollut sanottavissa.

Herään levottomasta unesta jälleen kerran, kylmän hikisenä ja kyseenalaistan, olenko valmis uuteen päivään tässä kovassa maailmassa. Nähtyäni yhden kanssaseikkailijoistani, ehkä jopa tovereistani, tippuvan velttona maahan, puoliksi syötynä ja verensekaisen liman peitossa, käsitykseni kohtaamistani vaaroista sekä yhden soturin kykeneväisyydestä muuttui silmänräpäyksessä. Filkinin ensimmäisen koirasoturin kaaduttua vannoin itselleni, ettei niin ikinä tapahtuisi minulle. Vaikka jokainen soturi ympäriltäni tippuisi, minä en luovuttaisi taistelua vaan tuhoaisin vastassani olevan voiman puhtaalla voimalla ja palolla, jonka vain Orog-heimo hädän hetkellä tuntee. Nyt huomaan menettäneeni uskoni intohimoisen taistelun voimaan, ja saatan tuntea sen vääristyvän epätoivoiseksi raakalaisuudeksi alitajunnassani. Vihaan tätä pienuudentunnetta.

Lopulta voitimme Buletten, mutta joudun uudelleenarvioimaan vastuksia, joita vastaani saattaa erämaissa sattua. Minun täytyy kasvaa tarkemmaksi, tappavammaksi, joka ikisessä taistelussa jonka aloitan. Minun täytyy päästää tämän matalapaineen yli. Ja yksi asia on ainakin varma.. minun täytyy löytää itselleni vahvempi haarniska aseideni rinnalle.

View
Whitefordin perustamisjuhlat

Elokuu on edennyt jo puoleenväliin ja Whitefordissa alkaa näkymään merkkejä tulevista juhlista. Markkinapaikoille on kärrätty jo tavaraa kojujen rakentamista varten. Perustamisen vuosijuhlat ovat kaikkien huulilla ja uutiset valmisteluista ohittavat sään katujen keskustelunaiheissa. Eilisen yllättävä ja erittäin raskas rankkasade on kuulemma saanut virtaa alas saapuvat proomut juuttumaan tulvivan virran penkereille ja niiden saapumisen arvioidaan myöhästyvän päivällä. Avajaisseremoniaan on aikaa noin viikko, riippuen kauppatavaran etenemisestä, ja kaikki ovat kovin innoissaan tulevista juhlista. Huolestumista tosin aiheuttavat huhut, joiden mukaan pitkältä lännestä palanneesta tutkimusmatkailijoiden ryhmästä vain pari on ollut hengissä ja hekin vakavasti sairaina.

View
Hei hei heinäkuu

Leppeän lämmin heinäkuun loppu kääntyy elokuuksi ja kuun ensimmäisen päivän rankkasade yrittää muistuttaa hiljaa lähestyvästä talvesta, mutta vain hädin tuskin lyö päivän keskilämpötilan hellerajoille ennen kuin se palaa takaisin lähelle kolmeakymmentä. On yksi vuoden vilkkaimmista ajoista Whitefordissa kun itään päin kärrätään vasta korjattua viljaa lopunkin kansan tarpeiksi. Kaupunki osoittaa parin hieman hiljaisemman vuoden jälkeen taas kasvun merkkejä, kykyä turvata lähialuetta ja levittää sivilisaatiota kun Seikkailijoiden ja Tutkimusmatkailijoiden Kilta julkaisee tiedon että entinen valvontapiste Rampalinna on otettu takaisin haltuun ja että Kilta on onnistunut rekrytöimään odotettua enemmän jäseniä tänä kesänä. Lähiaikoina odotetaan myös Vehtavirtaa pitkin Heidelistä saapuvia kauppaproomuja jotka tuovat lastinaan suurten kaupunkien kauppatavaraa, kuten aseita, koruja, mausteita ja kangasta, ja merkitsevät kaupungin perustamisen vuosijuhlan alkua.

1890643_272550522900089_242470343_o.jpg

View
Adventure Log -ohje
Kuinka logi soveltuu Shadowlands-kampanjaan parhaiten

Koska Obsidianportal antaa varsin näppärän aikajanaan sidottavan login kaikkien kampanjassa mukana olevien käyttöön, miksei hyödynnettäisi sitä? Postit, niin vanhat kuin uudet, ponnahtavat näppärästi ilmestymisjärjestykseen sitä mukaa, mitä niille annetaan ilmestymispäivämäärä.

Tästä seuraa luonnollisesti yksi ongelma: Obsidianportal ei anna muokata ajanlaskua kampanjan mukaiseksi. Toisin sanoen se pakottaa kirjoittajan noudattamaan Nuevan liittovaltiolle varsin vierasta gregoriaanista kalenteria ja vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen oletettuun syntymään perustuvaa ajanlaskun alkuhetkeä.

Koska se näyttää varsin luonnolliselta ja näppärältä Adventure Login sivupalkissa, kiitos amerikkalaisen ajan merkitsemistavan, ohitamme tämän helpoimmin laskukaavalla:

Aikajanan päivämäärä = Adventure Login päivämäärä – 2000 vuotta

Tl;dr, vuosi 2011 on nyt vuosi 11, ja vastaa kampanjan aloitusvuotta. Jos ja kun postaat aiemmin olemassaolleita sekä uusia päiväkirja- ym. merkintöjä, ota tämä huomioon. Jos olet epävarma mihin kampanjan tarinan vaiheeseen aiemmat postauksesi kuuluivatkaan, selaile obsidianportalin wikistä löytyvää virallista aikajanaa.

View

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.