Shadowlands

Mordenin journaali: Heinäkuu

Olen löytänyt paikkani. Täällä pystyn olemaan hyödyksi. Näen uusia paikkoja. Pääsen piirtämään karttoja. Myös varaa pergamenttiin, jolle piirtää. Tällä menolla varmasti varaa myös oikeaan paperiin. Kiltaa tuntuu sitovan samanlainen byrokratia mitä lähdin Heidelistä pakoon. Välttämätön paha. Mutta vaikuttaa olevan vain pintaa. Sen sisäiset toimijat valtaosin välinpitämättömiä näistä organisaatiorakenteista. Yksinkertaisia, mutta eivät tyhmiä. Varsinkaan Bethanel. Älyllinen kapasiteetti ja tiedot herättävät kateutta. Hyödyllinen liittolainen. Heikko taistelija. Tukiroolissa kuten minäkin.
En päässyt vielä lähtemään länteen Varjomaille. Kiinnostava. Kiehtova. Mutta ehkä liian vaarallinen vielä. Ensin opittava taistelemaan. Rakentamaan parempia laitteita. Kehitettävä lisää työkaluja. Sen sijaan suuntasimme pohjoiseen, kohti Pihkametsää. Paikalliselta hakkuuaukealta kadonnut työläisiä. Tai tutkijoita. En ole varma. En kuunnellut. Mielenkiintoisen näköinen lintu vei huomion. Varsin kaunis. En kuitenkaan tiedä mikä. Harmillinen aukko tiedoissa ikivanhan luonnonkansan jälkeläiselle. Pitää paikata myöhemmin. Jokatapauksessa henkilöt löydettävä. Töiden keskeytyminen aiheuttaa heiluntaa kaupassa. Huono kehityssuunta. Vaikeina aikoina ekonomia pyrittävä vakauttamaan. Rahavirtojen pysähtyminen haitallista lokaalille yhteisölle. Auttamalla täällä, hyödyn rahallisen palkkion lisäksi täyttämällä Masnachwrin kolmannen sakramentin. Saimme kadonneiden henkilöiden kohteen ja alueen kartan. Päätimme lähteä tutkimaan metsää seuraavana päivänä. Yöllä lepomme keskeytti sekava hälytys. Leiriin valunut hiljaa aggressiivisia kasveja. Onneksi varsin hitaita. Taistelu pitkä ja vähäverinen.
Aamulla kuljimme kallioselle mäelle, johon etsimämme henkilöt olivat matkalla. Ehdimme nähdä pöllökarhun ennen kuin se huomasi meidät. Sanoivat pöllökarhuksi, itse en tunnistanut. Toinen aukko tiedoissa. Tarpeen korjata. Ehkä joskus tarpeeksi aikaa lukea. Vältimme vahvaa olentoa. Etsimme aikamme ennen kuin löysimme karttaamme merkityn luolan. Kävelimme väijytykseen. Onneksemme mukana minun lisäkseni toinenkin aarni. Aarneilla tarkat nenät, hankala yllättää. Taistelu kiivas, mutta voitokas. Väijytäjät erikoisia olentoja. Lentokykyisiä ja kykeneviä luomaan yliluonnollisen pimeyden. Loistavat aistit. Vielä paremmat kuin aarnien haju. Erehtymätön kuulo. Vielä hankalampia yllättää. Saimme yhden elävänä. Mahdollisesti arvokas tutkimuskohde. Valitettavasti löysimme myös kohteemme. Oletettavasti kohdanneet saman väijytyksen. Lisäksi löysimme kaksi paljon vanhempaa ruumista. Maahisia. Salainen kohtaaminen. Mahdollisesti jotain laitonta. Miksi täällä? Kaukana Valkovuonoista. Pihkametsä vaarallinen. Ehkä erityisen varovaisia. Keskustelu vain heidän korvilleen. Myös tunneli hyvin mielenkiintoinen. Selvästi työkaluin kaivettu. Syvemmältä romautettu tahallisesti. Palattava myöhemmin hakuin ja palkatun työvoiman kera. Jatkoimme metsästäjien etsintää. Olimme uudestaan onnekkaita ja näimme pöllökarhun ennen kuin se oli tietoinen meistä. Kulunut melko lyhyt aika aiemmasta kohtaamisesta. Täten kyseessä todennäköisesti sama yksilö. Sama yksilö kiertämässä tietyllä alueella; Johtopäätös: Kyseessä sen reviiri. Metsästäjät suunnanneet tänne. Johtopäätöksen jatko: Jääminen otuksen uhriksi erittäin todennäköinen skenaario. Olettamus: Metsästäjien ruumit löytyvät sen ruokailupaikalta. Nyt aggressiivinen olento jo todella lähellä. Ei hyvää piilopaikkaa. Ei ennalta sovittua suunnitelmaa. Ajauduimme taisteluun. Ylivoiman suomin eduin ja taidoin kaadoimme pedon. Myöhemmin löysimme sen pesän ja haetut metsästäjäpolot. Pystyimme palaamaan tehtävän antaneen Waden luo.
Ihailen paikallisten metsureiden urhoollisuutta. Alue selvästi vaarallinen. Illalla leiriin hiipi voimakkaita epäkuolleita. Tapahtuu kuulemma todella harvoin. Onnekasta että satuimme olemaan paikalla. Voitimme pahuuden oliot, mutta osa meistä vuodatti verta enemmän kuin on terveellistä. Lisäksi menetin apurini taistelussa. Oma taktinen virhe. Käskin tulilinjalle. Usutin Ronnin kuitenkin tulittamaan välittämättä. Piti tehdä. Epäkuolleille ei voinut antaa lisää aikaa. Ronni oli kovin pahoillaan. En ymmärrä miksi. Osaan rakentaa uuden apurin, mutta en uutta henkilöä. Näin oli turvallisempi. En tee samaa virhettä uudestaan.
Seuraavana iltana olimme jo Valkovuonoilla myymässä ja jakamassa ansaittua saalistamme. Ensimmäinen kerta kun käsittelen niin paljoa rahaa. Päätin rakentaa uudesta apuristani, Arguksesta, tukevarakenteisemman. Luulen, että säilytän siivet ja höyryvoimapuhaltimet. Saatamme joskus tarvita vertikaaliseen liikkumiseen kykenevää apuria. Ostin kaupungista myös vankkurit, mutta sain satulasepältä paheksuvia katseita kun pyysin häntä valmistamaan minun kokoiselleni kaksijalkaiselle sopivat valjaat ja länget, jotka soveltuvat vankkurien vetämiseen. Argus jaksaa laskelmieni ja testieni mukaan vetää vankkurit, joissa on tavarani ja minun kevyt varteni. Hän ei myöskään voi väsyä, joten minun pitäisi kestää vielä hevosilla liikkuvien ystävieni kannoilla. Näky on varmasti huvittava, kunnes keksin miten saan hänen rakenteensa kestämään kasassa metriä suuremmilla kokoonpanoilla. Sitten hänen pitäisi jaksaa vetää mukanaan myös raskaampia taakkoja. Käytän tätä kirjoittaessani pois löytämäämme kasaa kuparisia. Sain parin kilon painoisella kuparikolikkopussillani ja hopeisella ostettua Kiltatalolla itselleni litran normaalia parempaa olutta, joka on varmasti riittävästi minun kokoiselleni. Se olkoon ensimmäinen palkkioni itselleni. Joudan lopettaa jo kirjoittamisen, sillä huomaan lauseiden pituuden paisuvan, mikä on merkki humalatilastani. Ei hyvä. Kompakti ajattelu tehokkaampaa. Tehokas jäsentely poistaa virheitä. Odotan mielenkiinnolla minne nämä mielenkiintoiset henkilöt vievät minut seuraavaksi.

Morden Sep
Valkovuonoilla, 27 heinäkuuta, Vuonna 12 Varjon aikakautta (aka. Suuren Mullistuksen jälkeen)

View
Kesäpäivän seisaus ja Pimeyden Nuoli

Heidelin Pronssikaartin mukana tulleen armeija siirryttyä kohti Surun Halleja lännen sivistyneiden kansojen kaupunkien yli pyyhkäisee vain Suurelle Mullistukselle toiseksi jäävä koettelemus. Valtavat pilvimassat lännestä vyöryvät pari päivää kesäpäivänseisauksen jälkeen yli Valkovuonoista, kantaen mukanaan sekä haluttomia että innokkaita Varjomaiden asukkeja. Valkovuonojen muureilla ja sisällä käydään taisteluita kaupungin turvallisuudesta ja seurataan jälkeenpäin huolestuneena pilvimassojen vyörymistä itää kohti. Mennessään ne jättävät ahdistavan ilmapiirin ja auringon lämpimiä säteitä varjostavan miasman. Kotikaupunki siistitään rivakalla toiminnalla välttyen isommilta menetyksiltä, ja Rampalinnaa miehittävät joukot vedetään pois kaupungin turvaan. Kesäkuu kuluu hiljaisissa merkeissä, muutamien kaupunkilaisten hitaasti sairastuessa pilven tuomaan Saasteeseen. Heinäkuun alussa kaupungilla leviää epämääräisiä huhupuheita lännestä, vuorten takaa, löytyneestä ikivanhasta asutuksesta ja Arhapäällä tuhotusta demonialttarista. Jo kuun puolenvälin tietämillä Pimeyden Nuoleksi kutsuttu pahuuden armeija on kaupunkilaisten huulilla, ja jo satonsa korjanneet ja myyneet muuttavat joukkoina itää kohden, kaupungin palkkasotilaiden määrän hiljaa lisääntyessä. Osa palkkasotilaista saapuu valmiissa Nuevan kaupunkien maksamissa komppanioissa, kun taas osa kuuluu erinäisiin uskonnollisiin lahkoihin, jotka vetävät puoleensa uskovaisia, onnenonkijoita, väkivallan perässä kulkevia murhaajia, ja sielullensa pelastusta hakevia.

Miasma.jpg

View
Vahvistukset Saapuvat

14. kesäkuuta, Vuonna 12 Varjon aikakautta. Parintuhannen vahvuinen armeija saapuu Whitefordiin Länsiväylää pitkin. Valtosa armeijasta kuulemma koostuu nopeista iskuryhmistä ja tiedustelijoista, mutta mukana on myös osasto raskasta ratsuväkeä ja 50 hengen vahvuinen osasto Pronssikaartia, joka on Heidelin rikkaimman suvun henkilökohtaista uskollista, raskasta ja hyvin varusteltua palkka-armeijaa. Moraali Valkovuonoilla nousee huomattavasti armeijan majoittuessa kaupungin kupeessa. Kaupungin johdolta kysytään myös tarkempaa ohjeistusta jatkosta siitä mihin joukot tulisi sijoittaa ja missä niitä käyttää ja mihin tarkoitukseen. Ainut kiinnitetty tehtävä heillä kuulemma on vapauttaa Kahnavaaran ekspeditio ja miehittää kyseinen linnoite kunnes toisin määrätään.
Seuraavana iltapäivänä Ezekiel astelee sisään kiltatalon ovista kasvot loistaen, “Nyt se on viimein tapahtunut. Meitä on päätetty kuunnella! Pormestarin neuvonantajat eivät ole päässeet sopuun ja yhteisymmärykseen, joten käytin hyväkseni Karmionin päreiden palamisen ja suostuttelin hänet antamaan meidän myös neuvoa tässä. Killalla on nyt aikaa kaksi päivää aikaa päättää ehdotuksensa armeijan toimiin ja se otetaan huomioon suunnittelussa. Harmillisesti iso osa vahvuudestamme on omilla reissuillaan lännessä ja epäilen että ne eivät takaisin ehdi, mutta paikalla olijat saavat antaa äänensä kuulua, äänestää tai sopia miten parhaiten näette. Haluan yhteisen ehdotuksenne minulle ylihuomenna aamulla. Pistäkäähän politiikan rattaat pyörimään!”

11838730_527291640759308_7996783308630297745_o.jpg

View
June

Summer has arrived in this land. I can smell it in the air when I wake up every morning. Goblin feels happier as well. He has rested a lot and now finally he´s got his own place in my yard. Oh, I should have a housewarming celebration! I am sure my fellow friends will enjoy the gnomish hospitality, our local delicacies and… Oh well, I will plan it soon.

I´m not sure though what they will think of the new guild members… Dillivara and Garrin.
Ugh, Garrin. Another dward, just like… Nevermind. They are just kind of violent… Or, maybe just scary would be a better term. No fancy words needed. I am pretty sure that Dillivara, even though her manners are wild and her way of “diplomacy” is instant intimidation, might be useful and soon very powerful, as she gathers experience. Both travellers – business partners, höh, I´ve known plenty of those during my wanders – have probably no idea what we are going to deal with in the future. It is still even hard for myself to believe.

I hope next time someone powerful of our company will escort us in our next mission. Erkki was very unlucky in the last expedition, quite badly hurt. Seeing a brave fighter in pain like him brings dark thoughts in my mind. I was very lucky to survive from the battle with the Shadow and that enormous black orb the other time. Pfö, trully, where will curiosity lead us in the end?

Luckily we didn´t explore that well in the Old Village up to the Hills without reporting first. We had enough trouble just with the robe guys there. Would have been a real pain in the… Oh well, I guess I am overthinking it. We should be fine next time.

But maybe it is time for me to start upgrading some weapons. The dark forces are approaching Whiteford, they are planning our doom. Whole armies are coming from the Shadowlands, the rumors are true. Not to mention the crowds that came from Kulot… Hmmm—- I don´t really know if Whiteford will be ready to stand this crisis. Should we trust the new mayor from Heidel? Will she take the right measures and manage to limit citizens´panick?

How ignorant I was before I left the cold mountains…
Jorrick

View
Dillavaran yksityisestä päiväkirjasta

Jouduin jättämään pohjoisen kotikaupunkini muutamia kuukausia sitten, kun huhut opettajani valitettavan poismenon ympärillä alkoivat käydä liian voimakkaiksi.

Tällä Viikolla saavuin lopulta Valkovuonon kaupunkiin. Suureksi avuksi matkalla oli mukaani saama kauttaaltaa teräkseen verhoutunut kääpiö. Mikä epätavallinen parivaljakko me olimmekaan. Vaikka samalla halveksin hänen oppimattoman metsäläisen karhunpalvojan tapojaan, aivan kuten hänkin heiveröistä ruumistani, pian välillemme kehittyi jonkinlainen kunnioitus. Aluksi aioin yksinkertaisti suostutella hänet palvelijakseni, kuten niin monet muutkin typerykset ennen häntä. Kuitenkin hänen mielensä vaikutti olevan vaikeammin taivuteltava kuin kenenkään aiemmin tapaamani. Onnistuin silti tekemään vaikutuksen ja hän suostui vapaaehtoisesti matkakumppanikseni, vaikkei hän vieläkään kelpuuttaisi minua karhunuskonsa jäseneksi, jos jostain kumman syystä sellaista sattuisin haluamaan. Matkalla kohtasimme joukon maantierosvoja, joiden ystävällisesti lahjoittaman hevosen avulla matkani sujui paljon helpommin.

Kaukaa Valkovuono vaikuttaa varsin mitättömältä rajaseutujen kaupungilta, mutta muurien sisällä liikkui väkeä ja tavaroita kaukaakin. Paikka vaikutti siis maineensa veroiselta. Seikkailijoiden ja kartoittajien killan vartijat päästivät meidät pikaisen suostuttelujen jälkeen sisään.

Huonon rahatilanteemme takia lähdimme kartoittamaan läheistä Arhapään kukkulaa. Suurin osa kokeneemmista sankareista tuntui olevan muualla, joten matkaan lähtivät meidän lisäksemme vain hänelle aivan liian kiiltävään rintapanssariin sonnustautunut miekkamies ja epäilyttävän oloinen maahinen. Seikkailijat olivat ilmeisesti häätäneet sieltä monia epäkuolleita. Viimeaikojen uutisten mukaan nämä olivat mahdollisesti tekemässä paluuta. Aihe luonnollisesti kiinnosti minua. Päivämatkan jälkeen saavuimme hylättyyn kylään, jonka kaivoon kivien alle seikkailijat olivat ilmeisesti vanginneet jotain. Päätimme jättää otuksen rauhaan. Kukkulan laella kohtasimme ruskeisiin kaapuihin sonnustautuneen hahmon joka ensisilmäykseltä vaikuttu kuuluvan kierteleviin historioitsijoihin. Epäkuolleista ei näkynyt jälkeäkään.

Leiriydyttyämme yöksi ennen kotimatkaa lisää ruskeakaapuja saapui luoksemme. Aloin ärsyyntyä heidän tunkeiluunsa ja komensin heidät paljastamaan todellisen luontonsa. Kuten hieman olin epäillyt he olivat Azarelin palvojia. Seuranneesta taistelusta selvisimme ilman enempiä ongelmia. Yksi kulttilaisista jäi jopa henkiin, ja lupasi kertoa minulle kaikki tietonsa jäljellä olevista tovereistaan.

Teimme myös toisen lyhyen tutkimusmatkan Usvametsän reunoille tarkistamaan kuinka paljon sitä asuttaneita pahoja henkiä on jäljellä. Kohtasimmekin kaksi hieman erilaista varjo-olentoa, joita vastaan taisteleminen oli minulle arvokasta harjoitusta.

Kaikkiaan tämä vaikuttaa täydelliseltä paikalta minulle. Taitoni ovat vielä kaukana haluamastani, mutta killan kirjasto pursuaa muinaista tietoa, ja tulevilla matkoilla löydän lisää. Ehkä saan jopa kohtaamistani otuksista oivia palvelijoita. Sillä välin kiltatoverini saavat auttaa minua, jos eivät muussa niin varusteideni kantamisessa.

View
Bethanel: Conquered Tower

(Early Summer)
Our plan was to go to the old Tower that was recently conquered by giant bug-like creatures, and collect some of them for the promised bounty. By the time we reached the fortress by the river, the evening was upon us and we decided to make only a short scout on the other side of the river. The bridge had been destroyed, which will hopefully prevent the creatures from being a serious threat to humans. To our relief we only encountered a few of the creatures which suggests that they are not moving towards civilized regions.

The following day we arrived to the Tower, and saw the city completely filled by the creatures. It is no wonder that the bugbears had to leave it behind. Whoever decided to disturb the creatures in their underground tunnels sealed the faith of the city. We decided that the best course of action would be to burn down the city and as many creatures as possible with it. Luckily we had Vaeno with us, so it was no problem to set the buildings on fire from a distance. Unfortunately some of the creatures noticed us and attacked. The creatures are intelligent enough to not fall into an animalistic panic when faced with fire. We were able to fend them off only for a moment before their number became too great and we had to retreat. They gave chase with a surprising amount of stamina. Only when our dog-riding companion Lily was in danger of falling behind and Vaeno raised a wall of fire between us and the creatures, they returned back to their city.

On the following day we were able to return to the Tower and collect parts of the creatures for the promised bounty. Lily braved entering the city and reported that there were still plenty of creatures alive. It seems that the tower and the city beneath it has been lost to the creatures, and that there is no returning to the underground tunnels either. The next mission regarding the creatures is to design a way to catch one of them alive and transport it back to Whiteford for studying them. I also recommend sending a party to estimate the destruction brought on by the fire. The creatures were too numerous to be significantly diminished by it, but fire or some other means of mass destruction is needed to win the city back.

View
Katkera malja

Kesäkuu tuo mukanaan huonoja uutisia. Pienempien onnistumisien ja voittojen lomassa Kiltatalolla puhututtaa kuun vaihteessa tapahtunut jäsenen menetys. Kukaan ei ole menehtynyt tutkimusretkillä reiluun puoleen vuoteen ja muutos tilanteeseen ei ole tervetullut. Reilun viikon päästä erittäin kovalla vauhdilla Valkovuonoilta lähtenyt ryhmä palaa takaisin Esbmenistä, katkeransuloisena “saaliinaan” vajaa tuhat kaivoskaupungista evakuoitua Ibixiaania. Huhut kertovat että päättäjät ja rikkaat idässä ovat viimein alkaneet huolestua tilanteesta riittävästi ja Heidelistä on tulossa Whitefordiin sotilaita vahvistamaan puolustuksia ja kuulemma myös pieni armeija, joka ottaa hetkeksi vetovastuun läntiseltä expeditiolta ja jatkaa näiden levättyä aina Varjomaiden rajoille ja yli. Suolaa vielä toipuviin haavoihin kaataa samoihin aikoihin pieni kaupunkiin hoiperteleva ryhmä Bugbeareja shamaanin taljoissaan. He kertovat tornin sisuksista purkautuneen ulos valtavat määrän heille tuntemattomia isoja hyönteismaisia otuksia, jotka ovat syöneet tiensä läpi kaupungin ja leviävät lähimaastoon. Tieto otetaan vastaan kaupungissa ristiriitaisesti, kauppiaiden surressa menetettyjä kauppasuhteita ja tienestejä ja osan väestöstä huokaistessa helpotuksesta poistuneesta mahdollisesta ylimääräisestä uhkasta. Kaupungin hiisivähemmistö harvalukuistuu monien lähtiessä muualle etsimään onneaan.

61968.jpg

View
Vaaleja ja rituaaleja

Pikaisesti läpi työnnetyt vaalit saavat viimein päätöksensä toukokuun alkupuolella. Kymmenes päivä valtuusto julistaa Karmion Estevanin uudeksi pormestariksi ja kaupungin suojelijaksi. Seuraavana viikonloppuna järjestetyt juhlat tuovat lisää kauppiaita kaupunkiin ja talous tuntuu piristyvän hieman. Samoihin aikoihin palaa kaksi ränsistynyttä ryhmää lännestä kertoen tarinoita kukistetusta demonista ja vetäytyvästä Varjomaasta. Seuraavaan aamuun mennessä osa näistä tarinoista on jo legendaa ja loppukuusta tapahtuneen voimakkaan epäkuolleen poistuminen Usvametsästä tuo jo niin paljon vettä myllyyn, että edes uhkaavat huhut Pihkametsään astelleesta Saasteisten pienestä armeijasta eivät riitä synkentämään mieliä lähestyvän kesän lämmössä.

11225207_498676960287443_7890886179185820517_n.jpg

View
Diplomatiaa ja turhautumista

Huhtikuun loppu on kalseampi kuin miesmuistiin. Monet manaavat sen johtuvan lähestyvästä uhasta. Valkovuonoilta on alkanut jo poismuutto. Kesän lopulla sen ennustetaan eskaloituvan joukkopaoksi. Kitkaa isolla kirkolla aiheuttavat myös kahdesta suuntaa kaupunkiin saapuvat hiisikansan jäsenet. Karhuntaljoihin ja punaisiin maalein sonnustautuneet Shamaanien piirin jäsenet Kulotista ovat jokaviikkoinen näky. Sodan uhka on vältetty, mutta Valkovuonojakin läntisemmän Kulotin hiisikansoilla on edelleen erittäin kovat vaatimukset; Turvapaikka kaupungin sisältä. Jotain mitä Valkovuonojen ylimmilläkään ei ole lupa antaa ilman Heidelin suostumusta. Ja suuret pyörät ovat tunnetusti hitaat. Kulotin väki ei tosin haasta riitaa sivistyneiden kansojen kanssa, vaan Mustanotkosta saapuvat edustajien kanssa. Nyanthin (uusien asukkaiden antama nimi paikalle) perustamisen jälkeen entisestä Mustanotkosta saapuvat bushien edustajat ovat yleinen näky kaupungin pohjoispuolella, Killan ja kaupungintalon liepeillä. Ja näiden eri tahojen edustajat ovat aivan liian yleinen iltainen näky joen varrella satama-alueella, jossa diplomaattiset erimielisyydet faktioiden välillä äityvät verisiksi useammin kuin eivät.
20. huhtikuuta viimeisinkin illuusio Whitefordin turvallisuudesta ja lintukotoudesta särkyy uutisten kiiriessä ympäri kaupunkia. “Pormestari on murhattu! Heidel lähettää edustajan hätätilavaaleihin ja tutkimusryhmän selvittämään tilanteen! Sotatilalaki astuu voimaan ja Vahdiston Komentajalle annetaan täysi toimivaltuus pitää Valkovuonot rauhallisena!” Seikkailijoiden ja Tutkimusmatkailijoiden Kilta palkkaa vartijoita ja pääsy kiltatalolle evätään kaikilta jotka eivät ole jäseniä. Sokerina pohjalla läntiseltä ekspeditiolta Kahnavaarasta saapuu palaava varustekuljetus, mukanaan muutaman kymmentä haavoittunutta ja Varjomaista saastunutta sotilasta ja muutama arkku. Jopa heillä on hankaluuksia päästä sisään tiukkaan suljetuista kaupungin porteista ja saastuneet päästetään sisään hoitoon vasta parin yön jälkeen kun uusi johtaja on saatu vakuuttuneeksi siitä ettei tartuntavaaraa ole.

12478_452929801528826_3755315951664552030_n.jpg

View
The road to success
Exploring the Cursed Land

The truth is that I needed to take my time to think. The past weeks have been awfully challenging, exhausting and somehow hard to consider as true. Since we returned to Whiteford, I have been spending my nights next to Goblin. My old friend has been listening to my dark stories, which haunt my sleep, torturing my mind till the morning.
When I arrived to Whiteford, I didn´t believe in the existence of creepy dark souled mages who have growing tentacles, nor huge warriors that can take damage for a whole army. My life was simple, close to nature.
It was also boring, which is why I left in the first place. My blood was boiling inside my veins. I needed a challenge, an adventure. I knew there was something special about me, I could even feel the magic within me awakening little by little. “I am meant for great things”, I thought, and so did the people around me, “why am I wasting my days in this place, in the middle of nowhere?”. So I left, with Goblin, my loyal donkey by my side, without realizing what destiny had kept for me.
Whiteford is a big city with lots of opportunities. I headed there without knowing what my feet were going to lead me to. I settled meeting famous gangs and making some money to survive. When I got bored of that way of living, I thought I should try going to the Guild. I overheard a hag once praising the adventurers who got missions from them. As I approached the Guild´s building, I saw a bunch of them walking in and out. There was no doubt; I had to be a part of this. Their shiny armors, sharp blades and pouches of gold, held tight in their hands, seemed fantastic. Their stance and strength was admirable, so without any hesitation I just walked in to test the waters.
I immediately met a group of them. Most of them were experienced, surely they all seemed wise. Except from Larien. That guy was far gone, but surprisingly generous and polite. He seemed to lack the sense of fear and had embraced the darkness inside him. I always shivered when I looked at his skinny face, with the glassy blue eyes. I haven´t seen him in a while though, since we returned from our first mission. I hope he is safe and sound, since I owe him some money for the token that he gave me to protect me from the taint.
So the members of the party filled me in about the Guild and what we are supposed to do, and we headed almost immediately to the Shadowlands.
I will never forget the first enemies that ran towards us, those big tree-like creatures that made the earth quake. I first saw my comrades in action at that time, and I felt both excited and scared of their abilities. Those people could murder me easily if they wanted to, but they could also save me at the hardest times. And they have proved the latter ever since.
The next battle that we fought was against some undead humans. Well, I guess I cannot call them humans anymore. Their rotten flesh and empty eyes showed that they were lost into the curse of the Shadowlands. I felt like throwing up, but stood strong. In the heat of the battle, I jumped onto one of them and pierced its decomposed body with my rapier. It was a smart move. One has to do anything they can in order to survive.
As our trip continued for several hours, I had started losing hope of finding something of value. But I was wrong, as I noticed a watchtower in the distance. We approached the old building, the only sign of civilization in a long time. An enormous hound was sleeping peacefully inside, guarding the front door. At that point it was only me, Ianhorn and Larien as I recall. I knew we wouldn´t be match for the devilish creature, so we moved back to a camp for one night, but returned as fast as we could with more comrades tagging along. Everyone seemed excited about finding the building and what could be hidden inside. Soon enough we attacked the creature that the Shadowlands had created.
Once again I felt disgusted by what my eyes were witnessing. This creature seemed like a combination of a cat and a dog in a strong body. It was filled with taint, and from its wounds we could see blood dripping, as well as green and black mucus. After it let its last breath, falling on the cold floor, we explored the place. Five younglings were crying in a pile of hay. Ianhorn was sure that they were evil, thus we had to kill them before they harmed anyone.
The tower was quite high. I climbed up to the top and felt the air on my face, while looking at the view below, almost trying to memorize it. Soon after equipping ourselves with anything of value, we moved downstairs. There, we found a circular room, full of human bones on the walls, hanging from the ceiling and on the floor. A corpse in a heavy armor was looking at us. It felt like it was guarding a large glass jar, witch contained some blue liquid and what was found out to be a brain. Later I learned that the corpse was that of a cursed white mage. A symbol on his chest revealed his nationality and religion.
The brain in the jar was preserved via necromantic rituals. It had abilities which let it control undead creatures. It is not too difficult to understand that this led to a fight against not only the mage, but several more skeletons, which kept resurrecting themselves and moving their trembling bones towards us. The brain kept pushing us away, until we found a way to kill it, after a lot of effort.
When we finished our search at the tower, we decided to head back to Whiteford. Since then I have been experiencing intense migraines, dizziness and an uneasy feeling. They haven´t stopped till this day. But at first I blamed it on the exhaust.
When I rested and found the strength to meet the party back at the Guild, Gwilras and Vaeno had the idea of going to a laboratory and doing some research there. Apparently, they had visited the place previously, but time had faded their detailed memories. Andreas, some engineer who was also keen on that lab, joined the party. I thought that was a mistake, taking an old man to a dangerous place like that, but in the end he proved himself useful, even if it was at the very end.
For the first time I witnessed Vaeno´s strength, as he managed to command an undead guardian to tell him information about the place. Of course they spoke in celestial, so I think that only Ianhorn could also understand. It wasn´t long after that conversation that we found some experiment subjects in tall glass jars, in some other room, and got attacked by a pale, blind creature with long claws. It was an easy win against it, and afterwards we realized we should leave those creatures alone, we climbed to the upper level.
I stared at the tall door in front of me, looking at the panel with the weird symbols, trying to understand the combination of the lock. Behind that door there was a powerful weapon against the Shadowlands, so we couldn´t fail after reaching this far. I tried over and over again, until, with a sudden click, my hand got stuck into a trap. Creatures guarding the door appeared out of nowhere and they threatened my life several times. Poisonous gas had started to suffocate me and Ianhorn, who had come close to help me pull my injured hand out, until Andreas gave us a potion to at least stop its action in our bodies. It wasn´t easy, but the party defeated the creatures, and I got free from the trap and, fortunately, healed.
I tried to unlock the door again, this time being more careful. My quick reflexes saved me from getting hurt again, and in the end I solved the password. The door opened and revealed to us a creature which I truly admire. It was made from wood and steel, with various carvings on it and a glass panel on its chest with a black gem in the middle. Erkki, a new man who had started following the party, managed to free the creature by breaking the glass that it was kept in, surrounded by this blue liquid, which seemed to have put it to sleep. The creature at first spoke celestial, while it had also knowledge of some old form of the dwarven language. It caught up on the common language quite quickly, while it was following us around. We went to the lower level of the lab and found a library and an empty room with a secret compartment. After Andreas and the rest had found what they were looking for, we left the place, destroying its entrance from the outside, so no one would find it again and wake up the experiment subjects, as, sadly, they did not seem to be able to fight against the Shadowlands due to their evil aura.
Three days ago we finally arrived back to Whiteford. I decided to take some days to rest, in case that helps with the migraines. I have to take care of Goblin and equip myself with safer tools and weapons, if I want to continue being an adventurer. I am also thinking of asking Ianhorn or Vaeno to teach me the celestial language. It seems that it might be useful in the future.
After these experiences, I have become more open minded about the existence and use of magic. This journey will enrich me with knowledge and power. I do fear the Shadowlands and the damage its taint does to creatures. I am indeed afraid of its concequences to our civilization. But I know that I can get stronger and gain the glory I am destined for.

View

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.