Shadowlands

Dillararan yksityisestä päiväkirjasta

Hiisien joen ylitys

Tilanne tässä typerysten kaupungissa alkaa vaikutta varsin pahalta, mutta ei toivottomalta. Jos pelaan korttini oikein saatan jopa selvitä hengissä tästä piirityksestä, noista muista voi tuskin sanoa samaa, eikä heillä ole niin väliäkään, vielä vähemmän noilla viemäreissä kauhuissaan lymyilevillä kaupunkilaisilla. Niistä olisi kyllä ainesta omaan yksityisarmeijaani, harmi että osaan komentaa vasta vain muutamaa kalmoa kerrallaan.

Sain juuri parannettua itseni edellisen tehtävämme jäljiltä, ja kirjoitan tätä kävellessämme kohti majapaikkaa. Tarkoituksenamme oli turvata apuun tulleiden hiisien joen ylitystä. Se onnistuikin mitä parhaiten. Satamatyöläiset kasasivat tynnyreistä sillan joen yli jota pitkin hiisien joen ylitys onnistui varsin joutuisesti. Ei se sentään niin vaivattomasti onnistunut ja pian paikalle ilmaantui iso joukko ghouleja. Ne tottelivat onneksi hyvin komentoani. Jopa liiankin hyvin perustuen siihen mitä olen kirjoistani lukenut, kaiketi onni sattui olemaan nyt erityisesti puolellani. Lisäksi paikalle saapui musta jätti. Kipuloitsuni, käännyttämäni ghoulit ja muut apulaiseni ajoivat se pakosalle näkymättömäksi muuttuneena, kuten sen kaltaisilla on tapana. Tässä vaiheessa häpeäkseni annoin annoin tunteilleni liiaksi vallan, ja lähdin varomattomasti jätin perään. Lopulta se löytyi mutta se pääsi iskemään minua vaarallisesti. Tätä ei saa sattua enää. En vain voinut sietää moista pelkuruutta. Lopulta jätti ja kalmot kukistuivat, hiidet pääsivät joen yli ilman menetyksiä, ja saimme kerättyä mukavan saaliin verta. Nyt minulla on lopulta varaa uuteen viittaan.

Vaikea kirjoittaa kun nuo pitävät niin kovaa kiirettä kiltatalolle, eivätkö he malta yhtään hengähtää tehtävän jälkeen? Jotain sinisestä valosta he huutelevat. Mitä kiltatalolle on tapahtunut ja mikä tuo musta otus on!? Olisiko liikaa toivoa tuosta minulle uutta liittolaista. Tämä menee mielenkiintoiseksi…

Comments

Belmikor

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.